Suudellaan

"Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista" lauloi Gösta Sundqvist aikanaan. Näitä suudelmia voikin sitten olla monenlaisia lempeästä iltasuukosta kiihkeään kielisuudelmaan tai kavaltavaan juudaksensuudelmaan. Pääasiassa suudelman antaminen on erittäin positiivinen, äärimmäisen henkilökohtaista läheisyyttä ilmaiseva teko. Ja onhan pussailu pääsääntöisesti ihmisten mielestä kivaa.

Jos pureudutaan suutelemiseen kylmän kielitieteellisesti, on kyseinen verbi suomen sanastossa kovin nuori. Lönnrot johti siitä substantiivin "suudelma" vasta vuonna 1836. Mutta miksi juuri kansalliseepoksemme isä?
Koska Suomesta piti rakentaa kulttuurimaa ja ulkomaisessa kaunokirjallisuudessa vilisi ennestään tuntemattomia sanoja; olihan myös tärkeää osata antaa kohteliaita käsi- ja poskisuudelmia.

Suudeltu on kuitenkin maailman sivu, ja vanhempaakin etymologiaa rakas äidinkielemme tuntee: Mikael Agricola käytti Raamatunkäännöksessään termiä "antaa suuta", mutta on mahdollista, että hän keksi ilmaisun itse. Ilmeisesti vanhakantaisempi "antaa muisku" ei oikein kuvannut Juudaksen suudelman luonnetta, vaikka kuvaakin hyvin rakkaudenosoituksesta syntyvää ääntä. Kansanrunoudesta löytyy myös ilmaisu "suikata suuta".


Mielenkiintoista taas on, että vaikka suuteluun suhtaudutaan myönteisesti ei sitä kohtuuttoman vapaamielisessä Suomessakaan sovi harjoittaa missä vain. Tämän paljasti city-lehden tutkimus, johon vastanneista 98% mielestä kotibileissä saa kumppaniaan suukotella, mutta vain 23% mielestä tämä on hyväksyttävää lasten vanhempainillassa. Bussissa pussailun sen sijaan sallisi kyselyn mukaan 77%.
On siis ilmeisen suuri väli sillä, missä kontekstissa ja tilassa suutelu tapahtuu. Kaikkein sallittavinta suutelu vaikuttaisi olevan kahdenkeskisissä tilanteissa, kun ketään muuta ei ole näkemässä. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä onhan suudelma rakkaudenosoituksena erittäin voimakkaasti vain kahden ihmisen välinen, julkisessa tilanteessa kovin antaumuksellinen suutelu saa ulkopuoliset hämmentymään. Etenkin körmyniskaisen suomalaisen on vaikea keksiä minne katseensa ohjaisi.
Suudelma on myös kulttuurintutkijoiden rakastama esimerkki siitä, miten jokin asia koetaan saastaiseksi vain kun se on väärässä paikassa. Harvaa tuskin kuvottaa ajatus syljen sekoittumisesta oman kullan kanssa suuteloidessa, mutta ajatus siitä että ventovieras sylkäisee suulle on jo aika monesta epämiellyttävä.

Kaikki eivät kuitenkaan suutele. Tiede-lehden mukaan 10% maailman ihmisistä (n.650 000 000) ei milloinkaan kosketa toista ihmistä leipälävellään. Yksi syy näin suureen määrään on suutelemisen kulttuurisidonnaisuus: kaikissa yhteisöissä ei perinteisesti ole suukoteltu. Inuitien ja maorien nenänhierominen ovat tuttuja esimerkkejä suudelmankorvikkeista. Pusuttelu onkin yksi niistä eurooppalaisen hapatuksen muodoista jotka maailmalle ovat levinneet. Tiedä sitten onko se paha asia.