Tempus fugit

Aika rientää, sanotaan.
Aku Ankka matkustaa aikakoneella ajassa eteen- ja taaksepäin, mutta monille meistä taviksista tunne siitä että aikaa on liian vähän tai että se ei lainkaan etene on turhankin tuttu.

Sen sijaan kun meiltä kysytään, käy meille helposti kuten kirkkoisä Augustinukselle aikanaan: "Jos minulta ei kysytä, mitä aika on, niin tiedän sen. Mutta jos minulta kysytään, niin en tiedä."

Periaatteessa aika on yksi ihmisen tavoista jaksottaa maailmaansa. Oleelliseksi ajanlasku tuli viimeistään maanviljelykseen siirtymisen yhteydessä, koska oli kriittisen tärkeää tietää milloin oli oikea aika kylvää ja korjata sato.
Alun alkujaan ajanlasku perustuikin luonnollisesti toistuviin ilmiöihin, erityisesti kuun ja auringon liikkeisiin. Taivaalle tiirailu onkin aina kiehtonut ihmisiä, joten senkaltaisten havaintojen että kuun vaiheet kestävät kukin viikon tai että 365 päivän kierron jälkeen aurinko nousee samasta kohdasta eivät varsinaisesti yllätä, mutta ne ovat vaatineet suunnatonta kärsivällisyyttä.

Nykyään tarkimmat aikaa babylonialaisittain kuudenkymmenen sekunnin minuutteina ja kuudenkymmenen minuutin tunteina laskevat kellot eivät kuitenkaan tiiraile aurinkoa vaan perustuvat atomeiden liikkeiseen. Ajanlaskennan perusteet ovat kuitenkin pysyneet samana.

Koska aikaa kyetään näin tarkasti mittaamaan seuraa looginen ajatus että sen täytyy olla olemassa. Mutta sitten seuraa suuri mysteeri: millä tavalla aika, joka ei ilmene kuin viisarien liikkeenä ja aineen jatkuvana muutoksena oikeasti eksistoi?

Tietynlaista aikaa: maailmankaikkeuden kehitys lineaarisesti nähtynä. Kuva WMAPn lehdistöjulkaisu

Klassinen fysiikka näki ajan absoluuttisena, se oli kaikkialla sama. Näin ajateltiin kunnes Albert Einstein suhteellisuusteoriansa myötä päätteli ajan olevan suhteellista kaiken muun mukana. Toisin sanoen mitä nopeammin kappale liikkuu, sitä hitaammin aika sen kohdalla kulkee.
Tästä voimme päätellä että meidän kannattaa juosta koko elämämme, mutta vielä mielenkiintoisempaa on teorian ajalle antama määrittely:
Aika on kyllä todellisuuden osa, mutta sitä voi havainnoida vain osana neljättä, ajan, ulottuvuutta. Aika on tapahtumien välistä etäisyyttä tällä akselilla ja niiden havainnointi on riippuvaista havainnoitsijan suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden. Ja näin yksinkertaista asiaa rannekellomme mittaa!

Mutta eipä unohdeta ajan vastustajia. Monet ovat kautta aikain olleet sitä mieltä että aika vain ilmenee meille, se on ihmisen tapa havainnoida maailmaa. Esimerkiksi kreikkalainen luonnofilosofi Parmenides esitti ajan olevan harhaa yhdessä liikkeen ja muutoksen kanssa. Samoilla linjoilla on buddhalainen filosofia ja mm. valistusajan filosofi Immanuel Kant, jonka mielestä aika on yksi ihmisen oleellisista keinoista havainnoida todellista, noumenaalista maailmaa. Sitä, onko aika todella osa havainnoimaamme todellisuutta emme voi tietää.

Olemme kovin tottuneet lineaariseen aikakäsitykseemme, mutta se ei suinkaan ole ainoa jonka ihmiskunta on kehittänyt. Idässä päin syklinen aika on ollut suositumpaa: ajalle ei ole määritettävissä alkua eikä loppua. Tämä ajattelutapa koskee kaikkea olevaa pienimmistä olioista koko universumiin.
Tämä johtaa helposti tiettyyn uskonnolliseen ajatteluun mutta periaatteessahan aika on uskon asia. Se on maailman suurimpia mysteerejä ja eipä ole ihme että uskonnoilla on siitä sanansa sanottavana. Esimerkiksi juutalaisuudessa aika on perinteisesti ajateltu ennaltamäärättyjen asioiden tapahtumaketjuna. "Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla," sanoo Saarnaajakin.

Mutta palataksemme neljänteen aikaulottuvuuteen, on hauska leikitellä ajatuksella siitä, miten tuon ulottuvuuden havaitseva olento näkisi maailman. Miten toimisit, jos havaitsisit kaikki maailman hetket yhtä aikaa? Ei ihme että jotkut sanovat Jumalan asustavan kyseisessä ulottuvuudessa. Samassa mielessä monissa kulttuureissa ajateltu jumalten kuolevaisten ajasta poikkeava aika näyttäisi realisoituvan aika-avaruuden neljännellä akselilla.
Toisaalta, jos kaikki maailman hetket ovat olemassa jossakin aikahorisontilla herää uusia kysymyksiä siitä, mitä tämä tarkoittaa yksilön olemassaolon ja aikamatkustuksen mahdollisuuden kannalta.

Seuraavaksi ehdotan että luette ajanvietteeksi Stephen Hawkingin Ajan lyhyen historian, minkä jälkeen voitte rauhassa rentoutua katsellen kuinka aika kulkee ohitsenne.