Eksyin taas ajattelemaan eräänä päivänä moraalia. Pakko myöntää, ettei moraalifilosofia tai etiikka ole koskaan ollut minulle se ykkösala, vaikka sillä alueella filosofian pitäisi ehkä käytännössä eniten näkyä, tuottamassa hyvää yhteiskunnalle.
Kaikista ihmisistä ei voi pitää tasapuolisesti, mutta ennakkoluulot ja negatiiviset asenteet muita kohtaan johtavat helposti suoranaiseen inhoon. Inhosta taas ei ole pitkä askel väkivaltaan, henkiseen ja fyysiseen, ja väkivaltahan tunnetusti pimeälle puolelle vie.
Keskitysleirin kokeneen filosofi Emmanuel Levinasin teoriassa toisen kasvojen kohtaamisesta "kasvot" edustavat koko toisen ihmisen Toiseutta, jota ihminen kaipaa. Teot voivat olla moraalisia vain, kun ihminen on kohdannut toisen kasvot, asettautunut tämän asemaan. Tulin pohtineeksi, voisiko kohtaamisen viedä vielä syvemmälle? Ihmiselle tuntuu olevan mahdollista laiminlyödä toisia ja puolustaa yksin omaa etuaan, näki näiden kasvot tai ei, mutta entä jos näkisi itsensä jokaisessa ihmisissä? Miten läpitunkeva voisi olla ajatus siitä, että Sinä olet Minä, että hän, he ja me kaikki olemme Minä? Jos ihminen näkisi jokaisen katseessa omansa, oman ihmisyytensä ja minänsä loputtomuuden, voisi todellinen myötätunto olla mahdollista.
Pohdin myös ihmisen suhdetta koko ihmiskuntaan. Filosofiassa ei ole millään tavoin uusi näkemys, että ihminen olisi täysi ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin, yhteisön kautta. Yksilö on rajallinen, mutta tähän nähden yhteisö on huomattavasti pitkäikäisempi ja kyvykkäämpi. Monta älykästä päätä on yleensä parempi kuin yksi, eikä puhe yhteisön muistista ole mitään harhaa. Jokainen yksilö jättää jälkensä yhteisön kulttuuriin ja kenties geeniperimään, ja tämä jälki, vaikka vain pisarana valtameressä, säilyy vuosituhansia. Jos minuuden käsitteen yltää kaikkiin ihmisiin, ei minän olemassaolo todellakaan pääty kuolemaan. Minä, minun ihmisyyteni, jatkaa toteutumistaan kunnes ihmisten suku viimein sammuu.
"Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka on ollut ennen minua, ja ihmisenä elän jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni," kirjoitti Sinuhe Egyptiläinen.
Ajatusleikit ovat hyvää ajanvietettä, eikö?
