tag:blogger.com,1999:blog-70360077698704818612024-03-21T08:12:24.622-07:00Lähdekritiikkihavaintoja elämästä ja sen lieveilmiöistäIlari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.comBlogger35125tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-65882175121301973732012-09-30T03:21:00.000-07:002012-09-30T03:22:43.727-07:00Menneisyys on vieras maaToissa perjantaina olin Hämeenlinnalaisella alakoululla pitämässä vitosluokkalaisille näiden ihka ensimmäisiä historiantunteja. Huomasin olevani yllättävän haastavan tehtävän äärellä: kuinka kertoa ymmärrettävästi mitä menneisyys tarkoittaa joukolle ihmisiä, joille kronologialla ei suuremmin ole merkitystä? Olen joutunut pohtimaan samaa asiaa itse menneiden aikojen kanssa touhutessani, eikä vastaus ole aivan yksinkertainen. Joku voisi sanoa menneen tarkoittavan kulunutta aikaa, ollutta ja mennyttä. Tietysti niinkin, mutta tästä määritelmästä katoaa tyystin inhimillinen elementti. Menneisyys on kuitenkin joskus ollut nykyhetki, yhtä elävä ja arvaamaton kuin se, jota itse elämme.<br />
<br />
Päätin lähestyä aihetta kirjailija L.P. Hartleyn sitaatin kautta. Menneisyydentutkimuksessa ikoniseen asemaan nousseet vuonna 1953 julkaistun romaanin <i>The Go-Betweenin</i> alkusanat kuuluvat:<br />
<div style="text-align: center;">
<blockquote class="tr_bq">
"Menneisyys on vieras maa; siellä asiat tehdään toisin."</blockquote>
</div>
Olin todella yllättynyt siitä, mitä oppilaat saivat lausahduksesta irti. He käsittivät menneisyyden sen kautta hyvin konkreettisesti. Nykyään on mahdollista matkustaa mihin tahansa maailman kolkkaan, mutta menneisyys pysyy tavoittamattomana. Se on siis vieraampi maa kuin mikään nykypäivän valtioista Tongasaarilta Pohjois-Koreaan. Emme voi nähdä menneisyyteen suoraan, vaan pelkkien vihjeiden kautta. Lopputulos oli kuitenkin selvä: niin kuin mikä tahansa vieras maa, on menneisyys elävä eikä kuollut, enemmän kuin pelkkiä nimiä, vuosilukuja ja tapahtumia. Menneisyys on tarina.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/09/Anton_Raphael_Mengs,_The_Triumph_of_History_over_Time_%28Allegory_of_the_Museum_Clementinum%29,_ceiling_fresco_in_the_Camera_dei_Papiri,_Vatican_Library,_1772_-_M0tty.jpg/413px-Anton_Raphael_Mengs,_The_Triumph_of_History_over_Time_%28Allegory_of_the_Museum_Clementinum%29,_ceiling_fresco_in_the_Camera_dei_Papiri,_Vatican_Library,_1772_-_M0tty.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/09/Anton_Raphael_Mengs,_The_Triumph_of_History_over_Time_%28Allegory_of_the_Museum_Clementinum%29,_ceiling_fresco_in_the_Camera_dei_Papiri,_Vatican_Library,_1772_-_M0tty.jpg/413px-Anton_Raphael_Mengs,_The_Triumph_of_History_over_Time_%28Allegory_of_the_Museum_Clementinum%29,_ceiling_fresco_in_the_Camera_dei_Papiri,_Vatican_Library,_1772_-_M0tty.jpg" width="275" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Anton Raphael Mengssin "Historian voitto Ajasta", 1772. <br />
Kuva: Wikimedia Commons</td></tr>
</tbody></table>
Niin kuin minkä tahansa hyvän tarinan, voi menneisyyden kertoa eri tavoilla. Joku positivistisemmin ajatteleva voi olla eri mieltä, mutta minusta arkeologia ja historiantutkimus ovat ennen kaikkea tarinoiden kertomista – mitä tällä paikalla on joskus tapahtunut. Näillä tieteenaloilla on arvokas tehtävä kansallisen dementiamme paikkaamisessa, muistin uudelleen rakentamisessa ja uudelleenarvioimisessa. Muistammeko sittenkään oikein?<br />
<br />
<br />
Historiantutkimuksen peruslähtökohta tuntuu nykyään onneksi olevan, että menneisyys on moniäänistä eikä yhtä oikeaa kertomusta ole. On sarja faktisia tapahtumia, mutta kukin ajassaan elänyt historian havainnoitsija on kokenut ne eri tavalla – fakta, joka pätee nykypäiväänkin. Jollekulle Suomen jääkiekkomenestys on elämän ja kuoleman asia, kun taas jotakuta toista se ei hetkauta yhtään. Sama koskee isoja ja pieniä ilmiöitä. Jokainen aikaansa elävä antaisi varmasti erilaisen kuvan omasta nykyhetkestään ja henkilöhistoriastaan.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/10/Agujeros_hobbit.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="266" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/10/Agujeros_hobbit.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Todeksi muuttunutta fiktiivistä menneisyyttä? Kuva: Wikimedia Commons.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Paitsi että menneisyys on totta ja läsnäolevaa – ympäristössämme, geeneissämme, tavoissamme ja kielessämme – on se myös fiktiivistä. Jokainen voi muovata mennyttä mieleisekseen, mikä varmaan liittyy osaltaan historianelävöityksen ja esimerkiksi keskiaikamarkkinoiden suosioon. Kaipaamme aikaa, jota ei koskaan ole ollutkaan. Tässä mielessä menneisyys on meille yhtä totta kuin mikä tahansa muisto tai mielikuva. J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta on <i>tavallaan</i> yhtä totta kuin Suomen nuijasota. Erona on se, että toinen on puhtaasti kulttuurinen ilmiö, toinen puolestaan vahvasti mytologisoitu tarina, joka kuitenkin on jättänyt myös aineellisia jälkiä tähän maailmaan. Vai tekeekö Tolkienin hengentuotoksen tuotteistaminen ja sen paikkojen luominen Uuteen Seelantiin siitä osan "todellista" historiaa?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/c2/Mikael_Agricola_%C3%B6verl%C3%A4mnar_finska_NT_till_Gustav_Vasa.jpg/451px-Mikael_Agricola_%C3%B6verl%C3%A4mnar_finska_NT_till_Gustav_Vasa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/c2/Mikael_Agricola_%C3%B6verl%C3%A4mnar_finska_NT_till_Gustav_Vasa.jpg/451px-Mikael_Agricola_%C3%B6verl%C3%A4mnar_finska_NT_till_Gustav_Vasa.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Agricola tekee jotakin, mitä ei todellisuudessa koskaan <br />
tehnyt. Kuva: Wikimedia Commons.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Entäs kaikki historian tapahtumat, jotka eivät ole koskaan tapahtuneet, mutta joilla on suuri kulttuurinen merkitys? Jos käy Turun tuomiokirkossa, näkee kaksi Robert Ekmanin fiktiivistä maalausta: toisessa piispa Henrik kastaa varsinaissuomalaisia Kupittaan lähteellä ja toisessa Mikael Agricola ojentaa Sen Wden Testamentin käännöksen Kustaa Vaasalle. Kumpikaan maalaus ei kuvasta todellista historian tapahtumaa, mutta ne kertovat nationalistista tarinaa siitä, kuinka meistä tuli suomalaisia ja mikä meille on tärkeää. Yhteinen historiamme voi olla yhtä keksittyä ja kostruoitua kuin Harry Potterin velhomaailma.<br />
<br />
Kun menneisyyttä tarkastelee lähemmin on edessämme dilemma. Mitä me oikeastaan tarkastelemme? Omaa näkemystämme menneestä? Vai meille valmiiksi annettua kuvaa siitä? Menneisyys on yhtä aikaa jotakin todellista ja jotakin rakennettua, fiktiivistä. Mutta ehkä sen suurin arvo on tässä: voimme heijastaa menneisyyteen omia ajatuksiamme ja tunteitamme, ja toisaalta yrittää sen kautta ymmärtää nykyisyyttä. Tämä tuo myös vastuunsa: menneisyyttä voi käyttää väärin, sitä voi syrjiä ja ylenkatsoa. Menneisyyden tulkinta ja vääristely ovat eri asioita. Meidän pitäisi pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaiseen tulkintaan ilman, että pönkitämme historian erilaisuudella omaa paremmuuttaamme. Tulevaisuus tuomitsee meidät, kuten itse tuomitsemme menneet ajat. Kannamme menneisyyden painolastia harteillamme, halusimme tai emme. Omassa kädessämme on, miten painavaksi sen teemme ja kuinka suorin selin sitä kannamme.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-25777431017875902982012-03-28T01:39:00.001-07:002012-10-08T00:21:19.552-07:00Muumimielisyys<blockquote>
<i>Muumimamma: "Nyt profeetat lopettavat heti tappelun! Olette hiljaa ja tulette juomaan teetä. Kyllähän teidän oppinne ovat hyviä, mutta ymmärtänette itsekin, että ne ovat epäkäytännöllisiä tavalliselle kansalle."</i></blockquote>
<br />
Näin Muumimamma lopettaa kahden opeistaan kinastelevan profeetan riitelyn, ja teehetken jälkeen vihamiehet lähtevätkin jo käsi toistensa olalla jatkamaan matkaansa Muumipeikko-sarjakuvassa <i>Aloitamme uuden elämän</i> (1956). Tässä on sitä, mitä maailma kaipaisi paljon enemmän, nimittäin muumimielisyyttä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEM4fx9eRQiYKLf4VeVvz1tJcbvzYKTpVLJIhSQL48uKUsYydKtWIKLU7N4N3ne1WNKAsjnq0jDiEnl2TODQEQ-zARen5Zfeo1mieq61-mRYGX5hOPiqgxbtR-IGDtYGdmx-zLbmyCgdKM/s1600/mumin1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="215" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEM4fx9eRQiYKLf4VeVvz1tJcbvzYKTpVLJIhSQL48uKUsYydKtWIKLU7N4N3ne1WNKAsjnq0jDiEnl2TODQEQ-zARen5Zfeo1mieq61-mRYGX5hOPiqgxbtR-IGDtYGdmx-zLbmyCgdKM/s400/mumin1.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"> Kuvitusta kirjasta Vaarallinen matka (Tove Jansson 1977).</td></tr>
</tbody></table>
Tove Jansson teki ihmiskunnalle suuren palveluksen luomalla muumit, lapsuuden turvallisen Muumilaakson seikkailuineenja turvallisine kauhuineen. Vaikka Mörkö joskus seisoo pihamaalla tuijottamassa ja vaikka trombi pistää Vilijonkan elämän palasiksi, kääntyy kaikki loppujen lopuksi hyvin. Muumit ottavat elämän sellaisenaan, mikä tekee heistä boheemiudessaan pelottavia kaikille jotka haluavat järjestää elämänsä jokaisen osa-alueen vilijonkka- tai hemulimaisella pieteetillä. Jokainen päivä on muumeille yllätyksellinen.<br />
<br />
Saksassa muumikirjojen alkuperäinen viehätys kärsi kovan kolauksen, kun liian anarkistisina pidettyjä tarinoita oijottiin muka saksalaiselle yleisölle sopivaksi. Eiväthän muumit ole muumeja, jos näiden elämän tulisi olla jotenkin salonkikelpoista. Vaikka Muumitalon sisustus on pikkuporvarillinen, eivät muumit edusta mitään porvariston hillittyä charmia. Muumeille elämä tulee sellaisenaan, ja silloin kun huvittaa saa syödä pannukakkua tai leikkiä olevansa etsintäkuulutettu rikollinen. Kaikki on sallittua, kunhan toisia ei kiusata.<br />
<br />
Kaikista ihmisistä ei saa muumimielisiä tekemälläkään, ja sen yrittäminenkin olisi jo muumifilosofian vastaista. Lisäksi voi vain kuvitella mitä yhteiskunnalle tapahtuisi, jos kaikki saisivat päähänsä haluavansa elää huoletonta elämää omassa laaksossaan ilmeisen omavaraisesti – muumit harvemmin käyttävät rahaa. Maailmassa on kuitenkin niin paljon ääri-ilmiöitä, että kaikkein pahimmille tosikoille ja kiihkoilijoille voisi tehdä oikein hyvää välillä heittäytyä vähän leikkisämmälle tuulelle – tehdä pieni seikkailu tai mennä perheen kanssa piknikille syömään vaapukkahilloa. Elämää ei tarvitse ottaa liian vakavasti.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-9400570088286780322012-03-28T01:12:00.000-07:002013-07-29T01:35:21.994-07:00Sushia ja karaokea<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;">eli mitä mieltä olen Japanista osa II</span></div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;">Kun saan eteeni kunnollisen kauniisti asetellun annoksen sushia, vihreää teetä ja höyryävää misokeittoa, voisin itkeä onnesta. Ne edustavat minulle koko japanilaisuutta, erityisesti niitä asioita joita siinä arvostan. Estetiikka, kiireettömyys <span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">— ja terveellisyys! <i>Sushin</i> maut ovat puhtaat eivätkä yritä olla muuta kuin mitä ovat. Tässä kohdassa huomautan, että sushi tarkoittaa kaikkia riisiviinietikalla maustetusta riisistä valmistettuja ruokia oli niissä lisukkeena mitä tahansa </span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">— raaka kala yksinään on <i>sashimia</i>. Kun sushiaterian päälle saan lasin asahi-olutta tai kunnollista lämmintä sakea (japaniksi <i>sake</i> </span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">酒 </span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">on yleisnimi alkoholille,</span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"> <i>nihonshu</i> </span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">日本酒 </span><span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;">tarkoittaa riisiviiniä), voisin saavuttaa <i>satorin</i>.</span></span></div>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b4/Nigori_sake.jpg/800px-Nigori_sake.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="212" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b4/Nigori_sake.jpg/800px-Nigori_sake.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suodattamatonta nigori-sakea. Wikimedia commons.</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;">Japanissa osataan todella antaa arvoa ruoalle. Kaikki perustuu raaka-aineiden tuoreuteen. Makumaailma on myös varsin erilainen kuin se mihin olemme Suomessa tottuneet. Tofu, merilevä, misotahna, riisi, soija ja shiitake-sienet, niistä on hyvä maku tehty. Japanilainen ruoka on mietoa ja useimmiten natriumglutamaattipitoista: kyseistä aromivahvisteena tunnettua ainetta on luonnollisesti rutkasti merilevässä.</span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;">Kun ajattelee japanilaisia stereotypioita, ei sushi suinkaan ole ainoa joka tulee mieleen. Geishat, ninjat ja samurait ovat oma kategoriansa, mutta mukaan kuuluvat myös karaoke, kieroutuneisuudessaan ylilyövä pornografia, anime ja manga, cosplay... Japanin populaarikulttuuri on hyvää vauhtia jyräämässä Suomeenkin, enkä ole ihan varma onko se siunaukseksi vai kiroukseksi. Usein tuntuu että samurai-ihanteet elävät Japanissa yhä, mutta kuinka todellisia nekään ovat? Toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen viljelty termi bushido, "soturin tie" ei esiinny kertaakaan samuraiden kirjoituksissa. </span></span><br />
<br />
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;">Kunnia, meiyo, tosin on jotakin hyvin todellista, samoin kuin kunniaitsemurhat jotka edelleen kuuluvat japanilaisuuteen. Itsemurhat ovat tavallaan "hyväksyttävämpiä" kuin Suomessa, ja laskennallisesti niitä tapahtuukin Japanissa 15 minuutin välein, mikä tarkoittaa vuodessa 26 itsemurhaa 100 000 asukasta kohden (2009). Tulee muistaa että asukkaita maassa riittää, joten luku ei ole niin kaukana Suomen vastaavasta, 18,8 uhria 100 000 asukasta kohden (2007). Suurimmat syyt ovat työn ja yhteiskunnan asettamat paineet. Mutta miksi selittäisin tätä itse kun voin antaa japanilaisen tehdä sen puolestani? Alla Kenichi-nimisen graafisen suunnittelijan japaninkielinen lopputyö, joka summaa mitä japanilaisuus on. Vaikkei japania taitaisikaan, on visuaalinen ulosanti niin selkeää että sisällön varmasti ymmärtää:</span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 19px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="225" mozallowfullscreen="" src="http://player.vimeo.com/video/9873910?title=0&byline=0&portrait=0" webkitallowfullscreen="" width="400"></iframe><br />
<a href="http://vimeo.com/9873910">Japan - The Strange Country (Japanese ver.)</a> from <a href="http://vimeo.com/kenichi">Kenichi</a> on <a href="http://vimeo.com/">Vimeo</a>.<br />
<br />
Jos Kenichin video ei riittänyt, summaa stereotypiat nätisti yhteen japanilaisen Komekome Club -yhtyeen musiikkivideo Funk Fujiyama 80-luvulta:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<object class="BLOGGER-youtube-video" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0" data-thumbnail-src="http://3.gvt0.com/vi/CPuPT_n8sGM/0.jpg" height="266" width="320"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/CPuPT_n8sGM&fs=1&source=uds" />
<param name="bgcolor" value="#FFFFFF" />
<embed width="320" height="266" src="http://www.youtube.com/v/CPuPT_n8sGM&fs=1&source=uds" type="application/x-shockwave-flash"></embed></object></div>
<br />
Niinpä niin, Fuji-vuori, Hiroshima ja Kioto ovat varmaan useimmille tuttuja. Laulussa jätetään mainitsematta oikeastaan vain manga ja anime, jotka eivät vielä 80-luvulla olleet ilmiö länsimaissa. Japanilaisuutta ajatellessa kulttuuri on helppo käsitteistää paketiksi erilaisia asioita: bonsai-puut, kivipuutarhat, no-teatteri, kabuki, haikut ja tankat. Ehkä juuri tässä on avain siihen, miksi japanilaisuudesta on tullut niin vahva kulttuurivaikuttaja. Paketti on helppo omaksua, tai ainakin kirsikat sen päältä.<br />
<br />
Japanilaisuus on kuitenkin kakku joka on sisältä kitkerä. Olen monta kertaa törmännyt japanilaisuuden valtavaan painoon: kulttuuri on liian vahva, joustamaton. Ammoisen kihlattuni kanssa monet kiistat johtuivat siitä, etten "halunnut" kunnioittaa japanilaista kulttuuria. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään millä lyödä takaisin, tuntui että suomalainen kulttuuri on kovin pliisua mukautuvaisuudessaan. Muutenkin japanilaisuus on sisäänpäinkääntynyttä. Usein minusta on tuntunut että koko kulttuuri on tyystin hukassa itsensä kanssa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0e/Toshusai_Sharaku-_Otani_Oniji,_1794.jpg/395px-Toshusai_Sharaku-_Otani_Oniji,_1794.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0e/Toshusai_Sharaku-_Otani_Oniji,_1794.jpg/395px-Toshusai_Sharaku-_Otani_Oniji,_1794.jpg" width="263" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kabukinäyttelijä Otani Oniji. Wikimedia commons.</td></tr>
</tbody></table>
Eräs Japanissa lähetystyötä tehnyt Seppo-pastori neuvoi minua, etten saa koskaan ruveta japanilaiseksi mieheksi: "ideaalissa" japanilaisessa perheessä mies tekee pitkää työpäivää ja kotiin tullessaan saa vaimoltaan yukata-puvun päälle ja oluen käteen, ja siinä onkin sitten miehen panos kotitöihin ja kommunikointiin. Ei ihme että monet japanilaiset suhteet päätyvät eroon miehen jäädessä eläkkeelle. Avioparit eivät osaa oikein elää keskenään. Toisaalta japanilaisille suku on niin tärkeä, että se ajaa jopa oman aviokumppanin edelle: omat lapset ovat puolisoa läheisempiä, koska nämä ovat omaa sukua puolison ollessa vieras.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/2a/Electric_City_Akihabara_Pachinko.jpg/800px-Electric_City_Akihabara_Pachinko.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="228" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/2a/Electric_City_Akihabara_Pachinko.jpg/800px-Electric_City_Akihabara_Pachinko.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tokiolainen pachinko-halli. Wimimedia commons.</td></tr>
</tbody></table>
Japani on kova ja suorituskeskeinen yhteiskunta. Siinä on paljon kaunista, mutta kovissa arvoissaan se on raskas kantaa. Japanilla on muutenkin kahdet kasvot: uudet ja vanhat. Äkkiseltään ei tule yhtään toista kulttuuria mieleen jossa niin vahvasti noudatettaisiin ikivanhoja perinteitä ja samalla oltaisiin niin kehityksen kärjessä. Paitsi nyt ehkä Korea, joka monin tavoin kulkenut samoja polkuja Japanin kanssa. Japanin räiskyvä populaarikulttuuri tuntuu usein kovin äärimmäiseltä. Pachinko-pelihallin kilkkeestä ja kalkkeesta saa lähinnä päänsäryn, ja japanilaista TV:tä katsellessa miettii lähinnä voiko tämä olla todellista. Mutta ehkä vastaus piileekin siinä: Japani on epätodellinen <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Ukiyo-e">Kelluva maailma</a>, ja siksi vetää puoleensa.<br />
<br />
Toisaalta vaikka Japanissa vanha ja uusi tuntuvat olevan pahassa ristiriidassa keskenään, voi tarkempi tarkastelu tuottaa yllätyksiä: keräilykortit ovat jo 1800-luvun ilmiö, kun taas monet länsimaissa suositut sushit ovat vasta hiljattain länsimaissa kehitettyjä. Sekin on hyvä muistaa, ettei kukaan tiedä kuinka ninjat <i>oikeasti</i> pukeutuivat – siitä huolimatta kuinka näkyviä hahmoja nämä ovat populaarikulttuurissa.<br />
<br />
Japanin kirsikoita maistellessa pitäisi kuitenkin muistaa kulttuurin toinenkin puoli. Vihreä teekin voi olla karvasta.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-6591822826066464982011-12-21T13:10:00.000-08:002011-12-25T10:31:22.763-08:00Auringon juuri 日本<div style="text-align: center;">
<i>eli mitä mieltä olen Japanista osa I</i></div>
<br />
Erääseen maailmanaikaan olin kihloissa japanilaisen naisen kanssa. Osittain tästä syystä ajaudun usein keskustelemaan kyseisestä saarivaltiosta ja joudun usein vastatusten kysymyksen kanssa, johon tuntuu olevan aina yhtä vaikea vastata: mitä mieltä olet Japanista?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/9/9e/Flag_of_Japan.svg/800px-Flag_of_Japan.svg.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="133" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/9/9e/Flag_of_Japan.svg/800px-Flag_of_Japan.svg.png" width="200" /></a></div>
<br />
Mitä mieltä olen yhtään mistään maasta? Tällainen kysymyksenasettelu vaatii aina karkeaa yksinkertaistamista. Ei ole olemassa yhtä Japania niinkuin ei ole yhtä Suomea tai yhtä Mosambikia. Missä määrin kukaan voi sanoa jostakin väistämättä konstruoidusta yksittäisen "valtion" käsitteestä mitään? Jos kuitenkin yritän määritellä suhdettani Nipponiin, on saivartelua sanoa ettei sellaista ole. Päinvastoin, se suhde on vahva: minä rakastan Japania. Ja vihaan.<br />
<br />
On päivänselvää että kulttuurit ovat kaikki erilaisia. Turkulaiset ovat erilaisia kuin lappeenrantalaiset, ja Lähi-idän kulttuuripiiri poikkeaa skandinavisesta tai laajemmin eurooppalaisesta. Mutta vaikka kaikki ne ovat erilaisia, usein tuntuu että japanilainen kulttuuri on erilaisempi kuin kaikki muut. Se tuntuu aina karkaavan määritelmistä. Uskonto on aina hyvä esimerkki: ulkopuolisen silmissä Japani saattaa olla hyvin uskonnollinen loputtomine buddhalaisine temppeleineen, shintolaisine pyhätöineen, erikoisine rituaaleineen ja loputtomine <i>kamineen</i>. Mutta jos japanilaisen mielipidettä kysyy, ei Japanissa ole uskontoa. Korkeintaan sellaisena nähdään kristinusko, jonka edustajia maan väkiluvusta on vain reilu prosentti (mikä sekin tietysti tarkoittaa paria kolmea miljoonaa). Japanin buddhalaisuuteen ja shintolaisuuteen suhtaudutaan <i>perinteinä</i>, tärkeinä tapoina joita on noudatettu mutta jotka tuntuvat sisällöttömiltä. Ne eivät tarjoa kuolemanjälkeistä elämää, eivät yliluonnolliseen auktoriteettiin perustuvaa moraalikoodia eivätkä oikeastaan mitään muutakaan mitä uskonnolta yleensä odotetaan. Ne ovat ratkaisevasti tämänpuoleisia uskontoja. Japanissa 1200-1300-luvuilla itänyt zenbuddhalaisuus on ottanut tosissaan Buddhan ajatuksen jumalten tarpeettomuudesta: "Jos tapaat Buddhan, tapa hänet", sanoi Kiinassa 800-luvulla elänyt <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Linji">Linji</a>. Tämä uskonnollinen olemattomuus näkyy esimerkiksi <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/World_Values_Survey">World Values Survey</a> -kyselytutkimuksessa, joka osoittaa japanilaisten pitävän itseään yhtenä maailman maallistuneimmista maista. 84% japanilaisista ei tunnista minkäänlaista henkilökohtaista uskontoa. Luvuista huolimatta valtaosalla japanilaisista on kotonaan <i>butsudan</i>, buddhalainen esi-isille omistettu alttarihyllykkö. Monista kodeista löytyy lisäksi shintolainen alttari.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/181661_1881831445978_1247090037_2273800_5708788_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/181661_1881831445978_1247090037_2273800_5708788_n.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-size: x-small;">Naran Tōdai-ji-temppelin suuri buddhapatsas 800-luvulta, Japanin kaikkein suurin lajissaan. Kuva: I.A.</span></i></div>
<br />
<span class="Apple-style-span">Oman osansa tätä ristiriitaa aiheuttaa varmaan, ettei japanissa ole varsinaisesti uskonnon käsitettä: lähin termi on shū</span><span class="Apple-style-span">kyō 宗教, joka tarkoittaa enemmänkin lahkoa. Ei-japanilaisista uskonnoista käytetään termiä gaikyō 外教, "vieras oppi". Kummassakin termissä toinen kirjoitusmerkki kyō 教 tarkoittaa oppia. Shūkyōn käsitteeseen sisältyy voimakas ajatus uskonnonharjoittamisesta, riiteistä ja osallistumisesta. Vaikka japanilaiset usein osallistuvat buddhalais-shintolaisiin (uskonnot erotettiin toisistaan virallisesti 1800-luvulla, mutta ne nivoutuvat silti yhä synkretistisesti yhteen: shintopyhättöjä on usein buddhalaistemppelien alueella ja toisin päin) rituaaleihin, eivät he miellä niitä shūkyōn vaatimusten mukaisesti "uskonnollisiksi". Esimerkiksi teeseremonia on äärimmäisen pitkälle ritualisoitu, ei kyseessä kuitenkaan ole uskonnollinen rituaali. Ylipäätään japanilaiset rituaalit ovat eläviä ihmisiä, eivät jumalia, kameja tai esi-isiä varten.</span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
<span class="Apple-style-span">Japani on siis yhtäaikaa äärimmäisen uskonnollinen maa, jossa henkistynyt maailma elää yhdessä nykyajan teknologian rinnalla ja toisaalta äärimmäisen maallistunut maa, jossa ihmiset pitävät uskontoja merkityksettöminä tai peräti vahingollisina ja kummallisina. 1800-luvullakin japanilaisille oli vaikea käsittää, kuinka eurooppalaiset voivat todella uskoa johonkin niin taikauskoiseen ja järjenvastaiseen kuin kristinusko. Joku voisi argumentoida vastaan, että usko siihen että jokaisessa erikoisessa asiassa ja hetkessä asuu <i>kami</i> ei ole sen järkevämpi. Tällainen animistinen usko ei kuitenkaan edellytä ihmiseltä minkäänlaista uskonratkaisua. Japanilaiset eivät usko mihinkään oman maailmamme ulkopuoliseen henkien maailmaan. Hengellisyys ja tuonpuoleisuus ovat omassa maailmassamme läsnä olevia asioita, vaikkakin usein vaikeita käsittää.</span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
<span class="Apple-style-span">On yhtä todenmukaista nähdä Japani äärimmäisen uskonnollisena ja perinteisiin sitoutuneena vaikkakin modernina valtiona kuin lähes uskonnottomana teollistuneena heimoyhteiskuntana; samanlainen jakomielisyys vaivaa koko kulttuuria. Japani väistää määritelmät, muttei osaa määritellä itseään.</span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
<span class="Apple-style-span">Oma suhtautumiseni japanin uskonnollisuuteen on monisyinen sekin. Zenbuddhalaisuuden minimalistisuus ja keskittyminen oleelliseen on minulle rakasta. Pysähtyminen, estetiikan näkeminen katoavaisuudessa ja asioiden käsittäminen sellaisenaan ovat ideaaleja, joihin pyrin. Satori, valaistuminen, ei Japanissa ole mikään uskonnollinen ihme jossa pasuunat soivat ja taivaat aukeavat. Se on enemmän oman todellisen luonteensa tiedostamista. Tai ei edes sitä, koska tällainen tiedostaminen vaatii aktiivisen minän: satori on vapautumista kaikista käsitteistä oma itseys mukaan lukien. </span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc1/6416_1204218466077_1247090037_599463_315690_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc1/6416_1204218466077_1247090037_599463_315690_n.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-size: x-small;">Pyhimys 26:n marttyyrin kirkossa Nagasakissa. Likellä paikkaa ristiinnaulittiin 26 kristittyä vuonna 1597. <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Toyotomi_Hideyoshi">Hideyoshi Toyotomi</a> piti kolonialistista kristinuskoa poliittisena uhkana. Kuva: I.A.</span></i></div>
<br />
<span class="Apple-style-span">Koen myös jotakin syvällisesti puoleensavetävää tavassa, jolla japanilaiset suhtautuvat luontoon. Luonto on pyhä, siellä asuvat kamit. Kaunis vanha puu on pyhä niinkuin vesiputous tai <i>tsunami</i>. Kaikelle luonnolliselle annetaan itseisarvo. Ehkä japanilaisten ja suomalaisten suhteessa luontoon on jotakin hyvin samanlaista, mutta siihen kansojemme väliset yhtäläisyydet sitten loppuvatkin vaikka joku voisi väittääkin muuta. Arvostan myös japanilaista uskonnollista avarakatseisuutta: sekä buddhalaisuus että shintolaisuus ovat suhtautuneet suopeasti erilaisiin ajatuksiin ja uusiin uskontoihin ja lahkoihin niinkuin kristinuskoon jopa siihen pisteeseen, että jotkut buddhalaiset ajattelijat ovat yhdistäneet kristillistä ajattelua omaan ajatusmaailmaansa. Uskonsodat ovat Japanin historiassa lähes vieraita, ja ne vähät ovat olleet puhtaan poliittisia.</span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/183725_1881831045968_1247090037_2273798_6691805_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/183725_1881831045968_1247090037_2273798_6691805_n.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-size: x-small;">Naran puisto, joka on kuuluista kesyistä kauriistaan. Kuva: I.A.</span></i></div>
<br />
<span class="Apple-style-span">Japanilaisen uskonnollisuuden huono puoli on, että se jättää ihmisen yksin. Rituaalit ovat läsnä ihmisten elämän käännekohdissa, mutta uskonto ei tarjoa lohtua. Surulliset ja sairaat eivät periaatteessa saa edes astua shintopyhätöiden pyhien rajojen sisäpuolelle, koska heillä uskotaan olevan mukanaan <i>tsumia</i>, likaa, saastetta tai syntiä, joka saastuttaa paikan. Koska buddhalaisuus ei usko sieluun, kokevat japanilaiset usein olevansa jotenkin onttoja, vailla mitään pysyvää olemusta. Matsurit, suuret juhlat, tuovat yhteisön yhteen, mutta muuten uskonnonharjoittaminen on hyvin yksinäistä puuhaa. Usko ei pakota japanilaisia huolehtimaan toisistaan, mutta yhteiskunnalliset suhteet pakottavat. Japanilaiset ovat vastuussa käytöksestään toisilleen, eivät millekään yliluonnolliselle toimijalle.</span><br />
<span class="Apple-style-span"><br /></span><br />
Oikeastaan Japanin uskonnollisuus on kuin Turun joulurauhanjulistus: rituaali, jolla ei ole mitään uskonnollista tai edes juridista merkitystä, mutta jolla kuitenkin on kaikki merkitys. Valtaosalle suomalaisia joulurauhan kuunteleminen tai katseleminen on kuitenkin oleellinen osa koko <a href="http://kuumaakahvia.blogspot.com/2009/12/joulu-on-taas.html">juhlapyhää</a>.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-46002602389595747262011-09-08T12:58:00.000-07:002011-09-28T13:13:07.783-07:00Sivistyksen harha-askelJokin aika sitten kirjoitin <a href="http://kuumaakahvia.blogspot.com/2011/09/tietamattomyydesta.html">tietämättömyydestä</a>.<br />
<br />
Enää en ole niin varma, onko tiedonjano aina hyvä asia.<br />
<br />
Keskustelin tänään luokanopettajaksi lukevan ystäväni kanssa, ja lähtökohtaisesti tämä väitti minun olevan väärässä: että ihmisen ei <i>tarvitse </i>tietää yleissivistyksestä mitään kyetäkseen elämään maailmassa. Ihminen voi elää hyvän ja onnellisen elämän kuvitellen, että esivanhempamme asuivat puissa vielä vuosisata takaperin. Olen kuulemma liian ryvettynyt akateemisissa piireissä, liian elitistinen. Onko usko siitä, että muiden ihmisten tarvitsisi tietää maailmasta jotakin loppujen lopuksi vain halua pönkittää omaa paremmuutta?<br />
<br />
Oli miten oli, tulin ajatelleeksi näkökulmaa, jonka olin aiemmin ohittanut. Jos ajattelee, että ihmiskunnan objektiivinen(?) tieto maailmasta on lisääntynyt huomattavasti, sanotaan viimeisen kolmensadan vuoden aikana, miten se on vaikuttanut ihmisten elämään tai onnellisuuteen? Nykymaailman ongelmat ovat ainakin aivan toista luokkaa kuin ennen tätä "sivistystä".<br />
<br />
Esimerkiksi: 1900-luvulla on tapettu enemmän ihmisiä kuin <i>koko edeltäneessä maailmanhistoriassa</i> yhteensä. Jos sivistys tarkoittaa korkeampaa teknologian tasoa, se tarkoittaa myös suurempaa mahdollisuutta väärinkäyttää valtaa. Ihmisluonteelle ei varmaankaan mahda mitään, eikä sitä ilmeisesti ole tehty huipputeknologian, varsinkaan huipputehokkaiden aseiden aikaan. Eikö 1700-luvun valistuksen tarkoitus juuri ollut sivistää ihmistä, jotenkin jalostaa meistä parempia? Ja kuitenkin sen hedelmänä syttyivät maailmansodat. Samalla tavalla "sivistyksen" jakaminen on oikeuttanut imperialistit alistamaan muita kansoja, tekemään niistä kaltaisiaan.<br />
<br />
Vielä 1800-luvullakaan ongelmat eivät olleet niin kärjistetyn globaaleja kuin nykyään. Nykyteknologialla ydinsota toisella puolen maapalloa vaikuttaisi kaikkeen, eikä kovin miellyttävällä tavalla. Jos sivistys tarkoittaa kasvavaa kärsimystä ja tuhoa ihmiskunnalle, sanoudun siitä irti. Ehkä pitäisi pyrkiä enemmänkin jonkinlaiseen taolaiseen tiedonjanon sammumiseen: voisimme elää onnellisina pienissä yhteisöissä, niin onnellisina, ettei meillä olisi tarvetta hankkia jotakin enemmän. Onko tämä vain utopiaa, ja onko sivistys itse asiassa tietämättömyyttä suurempi saatana?Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-43206571496853694582011-09-03T07:51:00.000-07:002011-09-03T11:28:19.231-07:00TietämättömyydestäYli vuosi on vierinyt vailla päivityksiä, mutta nyt otan itseäni niskasta ja yritän purkaa ajatukseni julkaisukelpoisiksi asti.
<br />
<br />
Olen aina ollut suorastaan faustilaisen tiedonjanoinen ihminen, ja yliopistolla tuntuu että kaikki ympärillä olevat ihmiset jakavat enemmän tai vähemmän saman ominaisuuden: kaikki kiinnostaa. Tällaisessa tiedonjanoisessa kuplassa eläessä järkyttyy aina kun tajuaa, miten monet ihmiset eivät tiedä, eivätkä haluakaan tietää maailmasta – no, yhtään mitään.
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b4/Bouddha_Abhaya-Mudra.JPG/264px-Bouddha_Abhaya-Mudra.JPG"><img alt="" border="0" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b4/Bouddha_Abhaya-Mudra.JPG/264px-Bouddha_Abhaya-Mudra.JPG" style="cursor: pointer; display: block; height: 463px; margin: 0px auto 10px; text-align: center; width: 205px;" /></a><span style="font-size: 85%;"><span style="font-style: italic;">Laoslainen buddhapatsas tekee käsillään abhaya mudran, joka symboloi pelon ja tietämättömyyden hävittämistä. Wikimedia commons.</span></span>
</div>
<br />
Kesän mittaan uskoni ihmisyyteen on alkanut huveta. Työskennellessään arkeologisilla kaivauksilla kuulee ohikulkijoita yhtä sun toista, mutta pahinta ovat kysymykset, jotka osoittavat ihmisten täyden tietämättömyyden ja puhtaan maalaisjärjen puutteen. Tässä muutama huolestuttava esimerkki:
<br />
<br />
Eräs keski-ikäinen herrasmies oli tavattoman järkyttynyt kuullessaan, että rautaa käytettiin jo 1700-luvulla. Näytti että hänen koko maailmankuvansa olisi järkkynyt, kun kerroimme sitä käytetyn Suomessa jo 500-luvulla eaa. ja maailmalla neljä ja puoli tuhatta vuotta. Olikohan hän kuullut ajanjaksosta nimeltä rautakausi?
<br />
<br />
Kaivaessamme Aurajokirannassa 1700-luvulla rakennetun talon perustuksia, utelivat muutamat ohikulkijat, oliko talo alunperin rakennettu veden alle. Siis mitä? Muutama sata vuotta sitten ihmisillä ei tiettävästi ollut kiduksia.
<br />
<br />
Yleisesti tuntuu siltä, että ihmisten kronologian taju yltää juuri ja juuri oman elämän ajalle, eikä muulla sitten olekaan väliä. Olen kuullut sanottavan, että suomalaisten historiantaju alkaa talvisodasta ja päättyy jatkosotaan, mutta tosiasiassa tiedän kyllä ihmisiä joilla se ei ole niinkään pitkä. Pikkusiskoni ei esimerkiksi tiedä ketä vastaan Suomi mainituissa sodissa taisteli, mutta mitäpä pienistä yksityiskohdista. Kerran kauppajonossa taas eräs nainen kertoi minulle vakavana, että keskiajalla syötiin vain raakaa lihaa – eihän silloin ollut tulta! Hänen tietolähteensä oli jokin elokuva.
<br />
<br />
<a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/04/Lens%2C_Cornelis_-_Hercules_Protects_Painting_from_Ignorance_and_Envy_1763.jpg/763px-Lens%2C_Cornelis_-_Hercules_Protects_Painting_from_Ignorance_and_Envy_1763.jpg"><img alt="" border="0" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/04/Lens%2C_Cornelis_-_Hercules_Protects_Painting_from_Ignorance_and_Envy_1763.jpg/763px-Lens%2C_Cornelis_-_Hercules_Protects_Painting_from_Ignorance_and_Envy_1763.jpg" style="cursor: pointer; display: block; height: 286px; margin: 0px auto 10px; text-align: center; width: 365px;" /></a><span style="font-size: 85%;">Herkules suojelee maalaustaidetta Välinpitämättömyydeltä ja Kateudelta<span style="font-style: italic;">. Cornelis Lens, 1763. Wikimedia commons.</span></span>
<br />
<br />
Näiden tyhjentävien kommenttien jälkeen en voi kuin ihmetellä, miten tällaiset ihmiset maailmankuvansa oikein rakentavat. On ilmeisesti täysin mahdollista elää elämänsä tasaisena kelkkamäkenä hautaan kertaakaan ajattelematta pintaa syvemmälle, näkemättä niitä merkityksiä mitä kaikkeen liittyy. Kaikesta päätellen usealla ihmisellä lakkaa myös looginen ajattelu kun nämä kypsyvät aikuisiksi. Jos vaivautuisi hieman käyttämään järkeä, vaikuttaisi aika ilmeiseltä ettei 1700-luvun Turkua ole rakennettu veden alle, tai että keskiajalla todennäköisesti oli olemassa tiiliä jos meillä kerran on tiilestä rakennettuja keskiaikaisia kirkkoja ja linnoja. Tuntuisi myös järkevältä olettaa että muutama sata vuotta takaperin oltaisiin jo osattu käyttää tulta ja valmistaa rautaesineitä, esimerkiksi 1800-luvun teollista vallankumousta olisi hieman vaikea kuvitella ilman näitä. Ei sillä etteikö historiantietämyksen puute olisi ainoa ongelma; nämä ihmiset lienevät samoja, joiden mielestä sähkö tulee pistorasiasta ja joka päivä on saatava lehtipihvi, koska liha on <span style="font-style: italic;">heidän mielestään</span> hyvää. Asioiden suhteita, syitä ja seurauksia, ei osata nähdä.
<br />
<br />
On eri asia olla tietämätön jostakin kuin olla haluamatta tietää. En minäkään tiedä tarkalleen miten polttomoottori toimii, mutta tiedostan etten tiedä ja häpeän sitä. Pelottavinta on, että tietämättömille ihmisille voi kertoa lähes mitä tahansa, ja nämä voivat niellä sen totuutena. Tällainen akuutti lähdekritiikin puute pakottaa myös kysymään, miten demokratia voi toimia, jos valtaosa ihmisistä on tietämättömiä ja välinpitämättömiä. Väkisinkin nousee mieleen Winston Churchillin lausahdus, että <span style="font-style: italic;">"paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa"</span>. Myös Esko Valtaoja on sitä mieltä, että ihmisten mielipiteet eivät ole samanarvoisia. Onkin hassu ajatus, että ihmisellä, joka ei tiedä asiasta hölkäsen pöläystä, on siihen sama valta kuin jollakin, joka on syvästi perehtynyt aiheeseen. Eiväthän huipputeknologiaankaan kajoa kuin insinöörit, miksi yhteiskunnan hoidon pitäisi olla erilaista?
<br />
<br />
Tavallaan ajan ehkä takaa enemmän <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia">meritokraattista</a>, pätevöityneiden valtaan perustuvaa mallia. Jokaisella on ehdottomasti oltava oikeus vaikuttaa, mutta monta hölmöä harvemmin saa hyvää päätöstä aikaan. Eikö äänestystilaisuudessa voisi olla testi, jossa testattaisiin ymmärtääkö äänestäjä politiikan toimintaperiaatteen? Samanlainen koe voisi olla ehtona myös kansanedustajille.
<br />
<br />
Toisaalta, ehkä tietämättömyyteen jättäytymisessä on puolensa. Saarnaaja oli enemmän kuin oikeassa sanoessaan, että "joka tietoa lisää, se tuskaa lisää". Tietämättömänä maailman ongelmista on helppo olla onnellinen, ja eikö onnellisuus ole useimpien ihmisten pyrkimys? Ehkä suuret tietämättömien massat myös hillitsevät niitä, joilla tieto on. Jos pelkästään nerot sotisivat keskenään, voisi tulla rumaa jälkeä.
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<a href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2b/Jean_Dodal_Tarot_trump_Fool.jpg"><img alt="" border="0" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2b/Jean_Dodal_Tarot_trump_Fool.jpg" style="cursor: pointer; display: block; height: 344px; margin: 0px auto 10px; text-align: center; width: 189px;" /></a><span style="font-size: 85%;"><span style="font-style: italic;">Marseille-tarotkorttipakan (1701-1715) Hölmö ei välitä, vaikka koira pureskelee tämän nilkkoja. Wikimedia commons.</span></span>
</div>
<br />
Vielä nousee mieleen yksi kysymys: jos Suomessa, missä peruskoulutus on huippuluokkaa ja menestys PISA-tutkimuksissa kiistatonta voi asua niin tietämättömiä ihmisiä, miten paha onkaan tilanne muualla maailmassa? Millaisissa käsissä tämä planeettamme oikein on? Jos minulta kysytään lääkettä ongelmaan, pistäisin koko ihmiskunnan pakkolukemaan wikipedia-artikkeleita – ja ennen sitä alojen asiantuntijat kirjoittamaan niitä. Kaikki lähtee koulutuksesta, mutta suunnaton valta on myös medialla. En usko että Big Brotherin kaltaiset ohjelmat ainakaan palvelevat ihmiskunnan sivistystason nostamista, mutta tämänkin konseptin taustalla kummittelee George Orwellin romaanin 1984 vinha totuus: "tietämättömyys on valtaa". Tietämättömiä ihmisparkoja onkin helppo hallita.
Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-53297170868487252362010-08-08T08:00:00.001-07:002011-03-10T23:44:14.500-08:00Pyhimykset<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e0/All-Saints.jpg"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 456px; height: 307px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e0/All-Saints.jpg" alt="" border="0" /></a><br />Katolisen ja ortodoksisen kirkon pyhimyksissä on jotakin lähtemättömän kiehtovaa. Luterilaisesta tai kaikin puolin maallistuneesta perinteestä katsoen on helppo nauraa keskiaikaisille kummallisuuksille joita pyhimyskultteihin on liittynyt, mutta pyhimykset ovat mielenkiintoisia myös nykyisinä elävän uskon kohteina.<br /><br />Lähestulkoon kaikilla asioilla tuntuu olevan oma jollei useampiakin suojeluspyhimyksiä. Joskus asioiden taustalla on selkeä logiikka, joskus ei. Eikö ole aivan järkeenkäyvää, että elävältä pariloidusta Pyhästä Laurentiuksesta tuli kokkien suojelija? Tai että elävältä nyljetyksi tullut Pyhä Bartholomeus Apostoli on nahkureiden suojeluspyhimys? Melko groteskisti hänet yleensä kuvataan nyljettynä oma nahkansa kietaistuna ympärille. Melko kaukaa haetulta tuntuu kuitenkin, että Bartholomeus on myös neurologisten tautien suojeluspyhimys - kenties siksi että hänen nimessään on ajettu pois pahoja henkiä, ja nämähän juuri mm. MS-tautia aiheuttavat.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/29/San_Bartolomeo_Scorticato.jpg/600px-San_Bartolomeo_Scorticato.jpg"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 504px; height: 504px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/29/San_Bartolomeo_Scorticato.jpg/600px-San_Bartolomeo_Scorticato.jpg" alt="" border="0" /></a><span style="font-size:85%;">Pyhä Bartholomeus nahkoineen. 1500-luvulta.</span><br /><br />Tietysti on hienoa että pyhimykset, Jumalaa lähellä olevat esirukoilijat ja esikuvat, ovat päivittäneet tehtäviään nykyaikaan. Historiallisuudeltaan hieman kyseenalainen jättiläinen Pyhä Kristoforos (kreik. Kristuksenkantaja) on nykyään esimerkiksi rekkakuskien ja motoristien suojeluspyhimys. Legendan mukaan hän kerran kantoi Kristuslapsen joen yli ja kantoi samalla<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9c/Dieric_Bouts_005.jpg/170px-Dieric_Bouts_005.jpg"><img style="float: right; margin: 0pt 0pt 10px 10px; cursor: pointer; width: 170px; height: 412px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9c/Dieric_Bouts_005.jpg/170px-Dieric_Bouts_005.jpg" alt="" border="0" /></a> hetken koko maailman syntejä.<br /><br />Joskus keskiajan pettämätön logiikka hämmästyttää. Pyhä Nikolaos, Joulupukin esikuva, on paitsi lasten, myös merimiesten ja prostituoitujen suojeluspyhimys. Mikä näitä ihmisryhmiä yhdistää? Tarinan mukaan Nikolaos aikoinaan laannutti myrskyn, mikä selittää merimiehet. Legendan mukaan hän myös heitti pussin kultaa erään perheen savupiipusta jotteivät perheen tyttäret olisi joutuneet prostituoiduiksi. Siis pelastamalla naisia prostituutiolta hänestä tuli prostituoitujen pyhimys? Mitäköhän herra Nikolaos mahtaisi olla mieltä jos tietäisi.<br /><br />Jos nykyuskovalta traditiosta riippumatta kysyy, hän varmasti vastaa asiantuntevasti ettei pyhimyksiä <span style="font-style: italic;">palvota</span>, vaan heitä kunnioitetaan. He olivat ihmisiä, mutta ovat eläneet Jumalan tahtoa toteuttavan elämän ja ovat siksi keskivertotallaajaa lähempänä Jumalaa, jota on siis helpompi heidän kauttaan lähestyä. Rohkenen kuitenkin epäillä, mahtoiko ajatus olla niin selvänä keskiajan usein lukutaidottomille uskovaisille, joille pyhimykset taisivat olla eräänlaisia puolijumalia, tai aiempien pakanajumalten korvikkeita. Esimerkiksi Norjassa palvottu kanonisoimaton pyhimys Pyhä Thor kalskahtaa epäilyttävästi eräältä viikinkijumaluudelta...<br /><br />Kansa myös kehitti pyhimyksistä omia tulkintoja: esimerkiksi Pyhästä Apostoli Andreaasta kehittyi Suomessa metsästäjien suojelupyhimys. Syynä saattoi olla, että hän veljensä Pietarin tapaan oli kalastaja, mutta todennäköisempi selitys on, että suomalaiset eivät ihan täysin ymmärtäneet pyhimyksen symbolia, vinoristiä, jota tämä pitelee käsissään. Roomalaisen teloitusvälineen sijaan se toi heille mieleen pienriistan pyynnissä käytetyn vipuansan, ja niin Andreasta alettiinkin Suomessa kutsua Vipu-Antiksi, Antero Vipuseksi.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAYUFwcK5g1pHY-zch7qGxkub8peRnV0AJ0nJDuILHpB4ZCea6e08YqSXrgJ_fxcoB7ItEalaWyhQrv2OW-txn3Hm7KTYvQuk3BZDpMYiLe0yp30R-dU-kaNCAmhq8022I7KnA9QyK52fm/s1600/20091207_30.JPG"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAYUFwcK5g1pHY-zch7qGxkub8peRnV0AJ0nJDuILHpB4ZCea6e08YqSXrgJ_fxcoB7ItEalaWyhQrv2OW-txn3Hm7KTYvQuk3BZDpMYiLe0yp30R-dU-kaNCAmhq8022I7KnA9QyK52fm/s320/20091207_30.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5503072408328990514" border="0" /></a><span style="font-size:85%;">Apostoli Andreas ja vinoristi, vieressään Pyhä Bartholomeus. Turun tuomiokirkko. Kuva: Ilari Aalto</span>Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-25572330277844646432010-07-06T06:51:00.001-07:002010-07-07T01:16:58.657-07:00Ritari Ässä ja muita havaintoja erilaisuudestaViime viikolla raadoin neljä päivää Turun keskiaikaisilla markkinoilla, ja sain varsin perusteellisen oppitunnin erilaisuudesta. Markkinoita varten olin nimittäin tietenkin varustautunut keskiaikavermein ja kotimatkat kuljin kaupungin läpi ne ylläni.<br /><br />Ensinnäkin huomasin olevani kävelevä puheenaihe poistuessani markkina-alueelta. Kuin sopimuksesta ohi kuljettuani ihmiset takanani aloittivat keskustelun sanoilla "ai täällä on nyt ne keskiaikamarkkinat". Eräs vastaantullut tätilauma taas päästeli ilahtuneita huutoja nähdessään oikean "ritari Ässän".<br />Siinä ei ole mitään vikaa, mutta mistä johtuu että keskiaikavaatteissa, tai muutenkin poikkeavassa vaateparressa kulkeminen aina herättää sivullisissa pakollisen tarpeen kommentoida asiaa? Yrittävätkö he etsiä poikkeavalle ilmiölle luonnollista selitystä? "Miksi kukaan nyt <span style="font-style: italic;">tavallisesti</span> pukeutuisi noin."<br /><br />Ihan ensimmäisenä aamuna eräs setä myös ystävällisesti huomautti, että "nyt ei hyvältä näytä". Samanlaista huomiota sain viime vuonna Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoitten alla, kun ohi ajaneesta poppia jumputtavasta autosta huudettiin, että "nyt ei mene vahvasti". Rohkenisin silti epäillä, että toteutin itseäni enemmän ja elin vahvemmin kuin ne huutelijat.<br /><br />Oli myös mieletöntä huomata, että siinä missä markkinoilla oli mitä luonnollisin osa kokonaisuutta, oli niitten ulkopuolella heti kaiken huomion keskipiste ja suoranainen outous. Minun oli äkkiä hyvin helppo ymmärtää maahanmuuttajaa, joka on kotoisin täysin vieraasta kulttuurista. Vain pienellä ulkoisen olemuksen muutoksella ihmisen on siis mahdollista tehdä itsestään poikkeava, jopa pelottava. Tuntuu todella oudolta muuttua vieraaksi omalle elinympäristölleen.<br /><br />Mitä jos ihan kapinallisuutta alkaisin arkisinkin pukeutua keskiaikaisittain? Kai se olisi tietynlaista ekshibitionismia sekin.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-18554194363409586512010-06-07T14:09:00.000-07:002010-12-05T08:26:21.652-08:00Esi-isät<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/a/a6/Forfader.jpg"><img style="float: left; margin: 0pt 10px 10px 0pt; cursor: pointer; width: 269px; height: 117px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/a/a6/Forfader.jpg" alt="" border="0" /></a>Ihminen on ihminen vain osana yhteisöä. Selvä. Mutta mitä yhteisöä?<br />Pienimmillään yhteisö on oma perhe, laajimmillaan koko ihmislaji - eivätkä vain nykyiset, vaan myös menneet ja tulevat sukupolvet. Ei ole mikään ihme että esi-isät on universaalisti monessa kulttuurissa liitettykin osaksi elävien yhteisöä.<br /><br />Erityisesti "primitiiviset" kulttuurit ovat harrastaneet esi-isien palvontaa, ja moneen kehittyneeseenkin teologiaan on kuulunut vainajille uhraaminen ja näiden pitäminen tyytyväisenä. Esimerkiksi muinainen Egypti ja nyky-Kiina sekä Japani ovat eräitä esimerkkejä pitkälle viedystä esi-isien kunnioituksesta.<br /><br />Vaikka esi-isien palvonta ja kunnioitus on yleistä, sen muodot ovat olleet hyvin kirjavia. Toisissa kulttuureissa esi-isiin pidetään pientä etäisyyttä, kun toisissa taas nämä otetaan ihan fyysisesti mukaan tekemisiin. Esimerkiksi Madagaskarilla on tapana viedä esi-isien luita ajelulle ja näyttää mitä uutta on saatu aikaan, Sisiliassa taas pidetään katakombeissa hellästi huolta ja käydään muistelemassa esivanhempien muumioitujen jäännösten luona.<br />Ovatko kaikki vainajat sitten esi-isiä? Usein esi-isä-status ei ole automaattinen asemanmuutos kun on heittänyt lusikan nurkkaan. Esimerkiksi Japanissa vaaditaan erityisten muistojuhlien järjestäminen 1., 3., 7., 13., 17., 23. ja 33. vuosi kuolemasta ennen kuin vainaja liittyy esi-isien joukkoon ja tulee <span style="font-style: italic;">kamiksi</span>, jumalolennoksi. Esi-isäksi tuleminen on shintolaisuudessa viimeinen päämäärä syntymästä alkaneessa ketjussa. Toisin kuin Kiinassa, muistetaan Japanissa esi-isiä kuitenkin vain melko lyhyen ketjun päähän. Kaukaisimmista edeltäjistä muistetaan vain yleensä kansallisesti merkittäviä hahmoja, joilla voi olla hyvinkin voimakas jumalkultti ympärillään.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/18/Chohoji12s3200.jpg/401px-Chohoji12s3200.jpg"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 312px; height: 466px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/18/Chohoji12s3200.jpg/401px-Chohoji12s3200.jpg" alt="" border="0" /></a><span style="font-size:85%;">Sakea, lähdevettä ja riisiä haudalla Japanissa. wikimedia</span><br /><br />Maailmalla esivanhempien palvonta on yleistä, mutta entä meillä Suomessa? Monet käyvät pyhäinmiestenpäivänä viemässä kynttilöitä sukulaisten haudoille ja huolehtivat kukkaistutuksista, mutta muuten vainajakulttimme tuntuu aika hiljaiselta. Toisin oli ennen.<br />Yhä edelleen jotkut sukulaiskansamme Siperiassa pitävät yllä esi-isäkulttia. Kun ihmiset kuolevat, veistetään näistä toisinaan puinen esi-isäpatsas, josta tulee eräänlainen suojelushaltija. Kulttuurista riippuen näitä haltijapatsaita säilytetään joko erityisissä aitoissa, asumuksessa tai uhrilehdoissa. Voimakkaita esi-isiä saatetaan palvoa kauankin, mutta valtaosa vainajista väistämättä hiljalleen unohtuu esivanhempien harmaaseen massaan.<br />Suomessa on vielä 1800-luvulla liitetty kuolemaan valtavasti riittejä ja uskomuksia, jotka kielivät vuosisatoja tai -tuhansia vanhasta esivanhempien kunnioituksesta. Etenkin Karjalassa ortodoksikalmistot olivat paikkoja, joissa ihmiset kävivät ruokailemassa esi-isien kanssa.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/56/Stele_of_Deniuenkhonsu.jpg"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 298px; height: 345px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/56/Stele_of_Deniuenkhonsu.jpg" alt="" border="0" /></a> <span style="font-size:85%;">Deniuenkhonsu palvomassa Ra-jumalaa runsaan ruokauhripöydän ääressä. Maagiset kuvat takasivat vainajien tarpeiden täyttyvän, vaikka sukulaiset laiminlöisivät uhraamisen. 900-luku eaa., wikimedia.</span><br /><br />Myös mm. muinaisessa Egyptissä, missä vainajakultti oli viety huippuunsa, kuului vainajan kanssa ruokailu perinteisiin. Vainajan haudassa uhrattiin ruokaa säännöllisin väliajoin, ja tiettyinä juhlapäivinä hautaan mentiin aterioimaan itsekin. Ajatus heijastaa uskoa siihen, että vainajilla oli elävien tarpeet, mutta toisaalta myös sitä, että poisnukkuneita pidettiin osana elävien yhteisöä.<br /><br />Jos esivanhemmille uhraaminen on yhteistä monille kansoille, on yhtäläisyyksiä myö<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/84/Poupou2.jpg/441px-Poupou2.jpg"><img style="float: right; margin: 0pt 0pt 10px 10px; cursor: pointer; width: 164px; height: 223px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/84/Poupou2.jpg/441px-Poupou2.jpg" alt="" border="0" /></a>s esi-isien kuvaamisessa. Lähestulkoon aina esivanhemmat kuvataan hyvin tyylitellysti, vailla persoonallisia piirteitä. Poikkeuksena tietenkin ovat monessa perinteessä vastikään hiippa<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/2c/Bakor_sculpture_Inv70-1998-4-1.jpg/220px-Bakor_sculpture_Inv70-1998-4-1.jpg"><img style="float: left; margin: 0pt 10px 10px 0pt; cursor: pointer; width: 138px; height: 375px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/2c/Bakor_sculpture_Inv70-1998-4-1.jpg/220px-Bakor_sculpture_Inv70-1998-4-1.jpg" alt="" border="0" /></a>kuntaa vaihtaneet, joista saattaa nykyään olla valokuvia.<br />Vasemmalla on nigerialainen 1500-lukua edeltävä esi-isäveistos, jolla on tyylitellyt kasvot, pujoparta ja hyvin tyylitelty penis. Oikealla taas on uudempi maorien esi-isä Hotunuista, runsaskoristeisesta kokoontumistalosta Uudessa Seelannissa.<br /><br />Usko esi-isien valvovaan yhteisöön on tavallaan aika lohdullinen. Törppöilevien elävien taustalla on loputon ketju samoja virheitä toistaneita esivanhempia, joilla varmasti olisi kollektiivista kokemusta jakaa ja tukea jälkeläisiään. On hyvä myös muistaa se, että elävät ovat aina hyvin marginaalinen vähemmistö kuolleiden rinnalla. Eikö tässä ole jo syytä ottaa esi-isät vakavasti?<br /><br />Usein ajatellaan laiminlyötyjen esi-isien aiheuttavan onnettomuuksia ja tuovan epäonnea. Ehkä VRkin kulkisi ensi talvena sutjakammin jos puhaltaisimme vähän henkeä muinaiseen esi-isäkulttiin ja veisimme Amalia-tädin haudalle ensi kerralla kukkien sijaan tämän suosikkisherryä.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-9493313391815376622010-03-31T07:23:00.000-07:002010-07-14T14:03:08.704-07:00MinäEksyin taas ajattelemaan eräänä päivänä moraalia. Pakko myöntää, ettei moraalifilosofia tai etiikka ole koskaan ollut minulle se ykkösala, vaikka sillä alueella filosofian pitäisi ehkä käytännössä eniten näkyä, tuottamassa hyvää yhteiskunnalle.<br /><br />Kaikista ihmisistä ei voi pitää tasapuolisesti, mutta ennakkoluulot ja negatiiviset asenteet muita kohtaan johtavat helposti suoranaiseen inhoon. Inhosta taas ei ole pitkä askel väkivaltaan, henkiseen ja fyysiseen, ja väkivaltahan tunnetusti pimeälle puolelle vie.<br /><br />Keskitysleirin kokeneen filosofi Emmanuel Levinasin teoriassa toisen kasvojen kohtaamisesta "kasvot" edustavat koko toisen ihmisen Toiseutta, jota ihminen kaipaa. Teot voivat olla moraalisia vain, kun ihminen on kohdannut toisen kasvot, asettautunut tämän asemaan. Tulin pohtineeksi, voisiko kohtaamisen viedä vielä syvemmälle? Ihmiselle tuntuu olevan mahdollista laiminlyödä toisia ja puolustaa yksin omaa etuaan, näki näiden kasvot tai ei, mutta entä jos näkisi itsensä jokaisessa ihmisissä? Miten läpitunkeva voisi olla ajatus siitä, että Sinä olet Minä, että hän, he ja me kaikki olemme <span style="font-style: italic;">Minä</span>? Jos ihminen näkisi jokaisen katseessa omansa, oman ihmisyytensä ja minänsä loputtomuuden, voisi todellinen myötätunto olla mahdollista.<br /><br />Pohdin myös ihmisen suhdetta koko ihmiskuntaan. Filosofiassa ei ole millään tavoin uusi näkemys, että ihminen olisi täysi ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin, yhteisön kautta. Yksilö on rajallinen, mutta tähän nähden yhteisö on huomattavasti pitkäikäisempi ja kyvykkäämpi. Monta älykästä päätä on yleensä parempi kuin yksi, eikä puhe yhteisön muistista ole mitään harhaa. Jokainen yksilö jättää jälkensä yhteisön kulttuuriin ja kenties geeniperimään, ja tämä jälki, vaikka vain pisarana valtameressä, säilyy vuosituhansia. Jos minuuden käsitteen yltää kaikkiin ihmisiin, ei minän olemassaolo todellakaan pääty kuolemaan. Minä, minun ihmisyyteni, jatkaa toteutumistaan kunnes ihmisten suku viimein sammuu.<br /><br />"Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka on ollut ennen minua, ja ihmisenä elän jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni," kirjoitti Sinuhe Egyptiläinen.<br /><br />Ajatusleikit ovat hyvää ajanvietettä, eikö?Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-19229119910716912732010-02-01T12:39:00.000-08:002010-06-15T14:03:41.148-07:00Sinistä ihoa ja islamilaista runouttaNäyttävä.<br />Se on ensimmäinen adjektiivi joka pulpahtaa mieleen eilen katsomastani elokuvasta Avatar.<br />Yritin elokuvateatterin pimeydessä 3D-lasit nenälläni sulkea mielestäni pois kaikki ennakko-odotukset mitä minulla kaikkien aikojen tuottavimmasta rainasta oli. Toiselle planeetalle ympätystä hollywoodjuonestaan huolimatta Avatar onnistui säväyttämään allekirjoittanutta, jos ei juonensa syvyydellä, niin ainakin kauneudellaan. Ainakin ohjaaja James Cameronilla oli viesti annettavana: maailmasta kannattaa huolehtia.<br />Kulttuurien ja arvojen törmätessä tulee rumaa jälkeä etenkin jos osapuolina ovat luonnon kanssa tasapainoisesti elävä rauhanomainen joukkio ja teknisesti ylivoimainen rahanhimoinen ihmisryhmä. Sinihipiäisen Na'vi-kansan suhdetta maailmaan käy kateeksi, eikä elokuva herätä suurta ylpeyttä omasta (joskin suorastaan stereotyyppisen ahneesta) ihmisrodusta. Enempää en paljasta etten pilaa kenenkään elokuvakokemusta.<br /><br />Tähän väliin minun on tunnustettava olevani Jaakko Hämeen-Anttila-fani. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin käännökset niin Gilgamesh-eepoksesta kuin keskiaikaisista islamilaisista runoista ovat todellista herkkua. Tällä hetkellä kuluu käsissäni runoilija Omar Khaijamin elämäkerta, ja Avatarin katsottuani eräs runo nousi silmiini:<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e2/069-helpless-Pieces-of-the-Game-He-plays-q75-775x1147.jpg/405px-069-helpless-Pieces-of-the-Game-He-plays-q75-775x1147.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 167px; height: 247px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e2/069-helpless-Pieces-of-the-Game-He-plays-q75-775x1147.jpg/405px-069-helpless-Pieces-of-the-Game-He-plays-q75-775x1147.jpg" alt="" border="0" /></a>"<span style="font-style: italic;">Me olemme onnen lähde ja murheen kaivos,</span><br /><span style="font-style: italic;">oikeuden pääoma ja vääryyden olemus.</span><br /><span style="font-style: italic;">Me olemme alhaisia, ylhäisiä, täydellisiä, kurjia,</span><br /><span style="font-style: italic;">ruosteen raiskaama peili ja Jamshidin taikamalja.</span>"<br /><br />Peili oli Khaijamin (k.1131) Persiassa ihmisen symboli: ihminen heijastaa epätäydellisesti Jumalaa. Jamshidin malja taas paljasti mitä maailmassa tapahtuu.<br />Nelisäe muistuttaa meitä siitä, että ihmisillä on monia puolia. Emme ehkä heijasta Allahin tahtoa täydellisesti, mutta ehkä jokainen omalla tavallamme. Niin sitä vain haluaisi uskoa ihmisyydestä olevan muuhunkin kuin alistamiseen.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-60758048781378508762010-02-01T12:12:00.000-08:002011-03-10T23:41:11.766-08:00Tiedettä tieteen tähden<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/ca/Henri_Julien_Dumont_-_The_Alchemist.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 220px; height: 303px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/ca/Henri_Julien_Dumont_-_The_Alchemist.jpg" alt="" border="0" /></a>"Miksi? Minkä takia meidän pitäisi miellyttää joitakuita, jotka eivät kuitenkaan ymmärrä tärkeistä asioista yhtään mitään? Sehän olisi sama kuin meidät opetettaisiin nuolemaan roskaväen perseitä!"<br /><br />Havahduin kirjallisen viestinnän luennolla naisopiskelijan syyttävään huutoon. Tämän reaktio iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Opiskelijat ympärilläni vaihtoivat katseita ja luennoitsija salin toisessa päässä vaikutti yhtä hämmentyneeltä kuin muutkin.<br /><br />Puhe oli ollut populaarin tekstin tuottamisesta.<br /><br />Mieleeni ei ole koskaan pälkähtänyt, etteikö tieteen tulosten tulisi olla "roskaväen" eli tavallisen kansan saatavilla. Eikö tieteen tarkoitus ole kuitenkin palvella koko yhteiskuntaa, ei vain tekijöitään?<br /><br />Kaikista tutkijoista ei ole kirjoittamaan selkokielellä, se on tosiasia. Äkkiseltään minulle oli kuitenkin vaikea käsittää, miksi joku haluaisi mahduttaa itsensä stereotypiaan norsunluutornissa istuvasta faustilaisesta tiedemiehestä, joka panttaa tutkimuksensa kateellisena itsellään. Ei tiede ole sellaista. Sellaisia ovat yksinäiset velhot jotka eivät halua paljastaa viistastenkiven kaavaansa.<br />Emme me myöskään elä Platonin valtiossa, jossa filosofit johtavat tietämätöntä kansaa. Mitä kaikesta tulisi jos valta olisi tieteentekijöillä?<br />En usko että tiedettä voi erottaa muusta yhteiskunnasta. "Tieteellinen yhteisö" on paljolti elävä harha, jolla ei todellisuudessa ole täyttä yhteisymmärrystä... no, mistään.<br /><br />Jos jotakin luennolla ymmärsin, niin sen, etteivät kaikki ihmiset tässäkään asiassa ole samoilla linjoilla kanssani. Kyllä tiede saa mielestäni olla itseisarvo, mutta mitään salatiedettä siitä ei pidä tehdä.<br /><br />Sitä paitsi, vaikka tieteen tulokset olisivatkin kansalle vain leipää ja sirkushuveja, on hyvä pitää mielessä yksi asia: tutkimus ei ole ilmaista, ja kansa on se joka pitelee kukkaronnyöreistä.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-79775506298536390602010-01-19T09:11:00.000-08:002010-02-02T02:26:19.609-08:00Kärsimyksestä ja unohtamisesta<span style="font-style: italic;">"'Katsokaa miten hän mukiloi ja hakkasi minua,</span><br /><span style="font-style: italic;">miten hän iski minut maahan ja ryösti minut.'</span><br /><span style="font-style: italic;">Jos elät tällaisten ajatusten vallassa, elät vihassa.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">'Katsokaa miten hän mukiloi ja hakkasi minua,</span><br /><span style="font-style: italic;">miten hän iski minut maahan ja ryösti minut.'</span><br /><span style="font-style: italic;">Heitä pois tällaiset ajatukset ja elä rakkaudessa.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">Tässä maailmassa ei viha ole koskaan hälventänyt vihaa.</span><br /><span style="font-style: italic;">Vain rakkaus hälventää vihan. Tämä on sääntö,</span><br /><span style="font-style: italic;">vanha ja muuttumaton laki.</span><br /><span style="font-style: italic;">Sinäkin lähdet täältä pois.</span><br /><span style="font-style: italic;">Kun tiedät sen, miten voit riidellä?"</span><br /> - Dhammapada<br /><br />Haitilaisilla on tällä hetkellä suuri syy elää vihan vallassa. Luonnonvoimia ei toki käy vastustaminen, mutta ihmisen itsekkyys on vielä puistattavampaa kuin minkään richterin maanjäristykset. Haitin pääkaupungin Port-au-Princen kaupunginosista osa on käytännössä rikollisjengien hallussa ja rehottava rikollisuus haittaa avun ohjautumista sitä tarvitseville. Anarkistit voivat miettiä, oliko täysi anarkia sittenkään se yhteiskuntamalleista paras.<br /><br />Järistyksen uhriluku noussee 200 000, mutta todellisia kärsijöitä ovat tietenkin hengissä selvinneet. Ne, joiden elämältä järistys vei pohjan. Ne, jotka nyt ovat tapetilla, mutta joita harva muistaa vuoden päästä. Vai kuinka hyvin muistat Kiinan Sichuanin tai Iranin Bamin järistykset?<br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e3/Downtown_Port_au_Prince_after_earthquake.jpg/800px-Downtown_Port_au_Prince_after_earthquake.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 425px; height: 283px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e3/Downtown_Port_au_Prince_after_earthquake.jpg/800px-Downtown_Port_au_Prince_after_earthquake.jpg" alt="" border="0" /></a> <span style="font-size:85%;"> "Pois kaikki katoaa" laulaa Indica. Port-au-Prince.</span><br /><br />Haiti, Afganistan, Irak... päivittäinen uutisointi inhimillisestä kärsimyksestä ja epäoikeudenmukaisuudesta pistää vihaksi. Mieleni tekisi huutaa ja valittaa ja ripotella tuhkaa päälleni - mutta ei siksi, ettäkö maailman ikävät tapahtumat minua ahdistaisivat, vaan sen tähden, että ne eivät hetkauta minua.<br />Meillä ihmisparoilla on jumalainen kyky sulkea kärsimys mielestämme, niin läheltä kuin kaukaa. Jokelan koulusurmien aikaan valtasi Suomen maansuru, mutta Sellon surmatyön jälkeen älähdettiin enää vähän. Ehkä irakilaisetkin ovat jo tottuneet ajatukseen että voivat räjähtää taivaan tuuliin seuraavassa kadunkulmassa. Ei ihminen voi elää jos vain pelkää kaiken aikaa, mutta onko oikeaa elämää elää pelkäämättäkään vaaran keskellä? Unohtaminen on helppoa, mutta onko se inhimillistä?Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-24774634586258556262010-01-08T12:22:00.000-08:002010-02-02T02:26:52.996-08:00Marsilaisia - sittenkin?Tiede-lehden tuorein numero 1/2010 puhaltelee <a href="http://tiede.fi/lehti/mars">pikku-uutisellaan</a> hehkua 1996 mediakohua herättäneeseen tapaukseen, joten niin teen minäkin. Kysymys ei ole enemmästä tai vähemmästä kuin tähtiintuijottelijoiden ja ufohörhöjen ikuisesta kysymyksestä "olemmeko me yksin?".<br /><br />1996 riemuittiin maan ulkopuolisen elämän löytymisestä, ehkä. Kohun sai aikaan 13 000 vuotta sitten Antarktikselle pudonnut meteoriitti ALH84001, josta väitettiin löydetyn elämän merkkejä, vain elektronimikroskoopilla nähtäviä mikrofossiileja jotka muistuttivat maan bakteereita. Skeptikot leikkasivat huhulta siivet, mutta alkuperäisen teorian julkistanut tukijaryhmä on palannut uuden aseen kanssa:<br />maailman tarkimman elektronimikroskoopin.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/89/236084main_MilkyWay-full-annotated.jpg/600px-236084main_MilkyWay-full-annotated.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 407px; height: 407px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/89/236084main_MilkyWay-full-annotated.jpg/600px-236084main_MilkyWay-full-annotated.jpg" alt="" border="0" /></a><br />Skeptikot kuittasivat 1/10 maan bakteereiden kokoisten "fossiilijäänteiden" syntyneen karbonaattikertymistä kivenmurikan syöksyttyä maan ilmakehään. Uuden todistusaineiston valossa ongelmana on, ettei matosissa ole atomiakaan karbonaatteja - ne ovat 100% magnetiittia.<br />Ja nyt jännään kohtaan: magnetiitti (Fe<sub>3</sub>O<sub>4)</sub> on nimensä mukaisesti erittäin magneettinen mineraali, mutta paitsi tärkeä rautamalmi se on myös eräiden bakteerien tuottama biomineraali. Lyhyelläkin matematiikalla voi laskea 1 + 1 ja päätellä mitä tämä merkitsee potentiaalisten fossiilien suhteen.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a8/ALH84001_structures.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 331px; height: 223px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a8/ALH84001_structures.jpg" alt="" border="0" /></a><br />Elämää tai ei, puhtaista todennäköisyyksistä puhuttaessa olisi äärettömän epätodennäköistä että vain yhden maailmankaikkeuden loputtomista aurinkokunnista yhdellä planeetalla olisi kehittynyt elämää. Tähän voisi lainata Draken hypoteettista <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Draken_kaava">kaavaa</a>, jonka mukaan Linnunradalla yksin olisi 10 000 planeettaa joilla on älyllistä elämää. (Kaikki eivät ole kaavasta yhtä mieltä, esimerkiksi erään varovaisen optimistisen arvion mukaan sivilisaatioita olisi 250.)<br /><br />Tietysti jos planeettamme todella olisi luomakunnan ainoa jolle elämää on siunaantunut, olisi aikamoinen sääli jos sille kävisi huonosti, eikö?Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-51812619821098151642009-12-22T11:12:00.001-08:002010-02-02T02:27:16.402-08:00Joulu on taas<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/ff/Juletr%C3%A6et.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 188px; height: 258px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/ff/Juletr%C3%A6et.jpg" alt="" border="0" /></a>Joulu on taas ja sen myötä kaupat yhtä täynnä ihmisvilskettä kuin kattilat puuroa. Harva ihminen onnistuu välttymään joululta vaikkei sitä itse viettäisikään ja joulutouhotus yltää kyllä kaikkialle maailmassa.<br /><br />Jos käännetään katse kotimaiseen joulunviettoon paljastuu herkullinen kerrostuma uutta ja vanhaa, omaperäistä ja lainattua - tai kuten joulupukki, kotoista mutta Amerikan kautta käynyttä.<br />Joulu itsessään on juhlana ikivanha.<br /><br />Siinä missä englantilaisperäinen Christmas on korvannut vanhan juhlan nimen, on takapajuisissa Pohjoismaissa pitäydytty muinaisissa termeissä. Suomen joulu-sana on selkeästi samaa sukua kuin ruotsin jul tai englannin yule, ja yhteys löytyy myös muinaisenglannin sanasta <i>ġeól. </i>Suomeen sana on saatu germaanisena lainana ja samaa juurta on varhaisempi "juhla"-laina. Joulu on siis totisesti juhlien juhla.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e0/Men_hur_kommer_man_in_i_berget%2C_fr%C3%A5gade_tomtepojken.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 242px; height: 244px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e0/Men_hur_kommer_man_in_i_berget%2C_fr%C3%A5gade_tomtepojken.jpg" alt="" border="0" /></a>Joulun juuret ovat germaanisessa perinteessä muutenkin kuin vain etymologisesti. Tällä juhlittiin talvipäivän seisausta, joka tiesi auringon uudelleensyntymistä. Oli viljelykulttuurin vaatima vuosittainen ihme, että pitkät päivät palasivat.<br />Esimerkiksi norjalaisesta Haakon Hyvän saagasta tiedetään melko paljon ajan pakanallisista jouluperinteistä, joiden juuret todennäköisesti ulottuivat pronssi- ja kivikaudelle asti. Näihin kuului olutmaljojen juonti ja kotieläinten uhraaminen (Odinille) - innoitus joulukinkkuperinteelle?<br /><br />Suomalaisten suosimaa joulujuopottelua harrastivat siis esi-isätkin, ja Haakonin aikana oikein kuninkaallisesta käskystä: kuninkaan saaga kertoo tämän määränneen jokaisen talon hankkivan jouluksi tynnyrillisen olutta ja jatkavan juhlaa kunnes mallasjuoma oli loppu. Kovassa oli jo tuolloin usko että mitä tiukemmassa tuiskeessa talon isäntä oli, sitä parempi oli sato-onni tulevana vuonna.<br />Haakon teki joulun suhteen tosin muutakin kuin antoi sakon uhalla maataloutta tehostavia määräyksiä: hän kääntyi kristityksi ja siirsi joulun talvipäivänseisauksesta kristilliselle paikalleen 25. joulukuuta.<br /><br />Ensimmäistä kertaa joulua olivat viettäneet Kristuksen syntymäpäivänä 200-luvun varhaiskristityt. Tuolloin suurmiesten oikeat syntymäpäivät eivät juuri ihmisiä kiinnostaneet, j<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://www.blogger.com/%20http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/dd/Dioscuro_cordonata2.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 206px; height: 159px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/dd/Dioscuro_cordonata2.jpg" alt="" border="0" /></a>a siksi juhlan symbolinen sijainti olikin merkittävä. Joulun aikoihin nimittäin oltiin jo 217 eaa. vietetty Roomassa Saturnalia-juhlaa, jonka päähenkilö oli myyttisten muinaisaikojen jumalten kuningas Saturnus, jonka odotettiin palaavan ja tuovan uuden kulta-ajan mukanaan.<br />Saturnaliakin elää yhä, paitsi jouluna syntyvän vapahtajan niin kenties lahjojenvaihdon ja tonttulakkien muodossa: orjat ja isännät vaihtoivat osaa ja Saturnalian aikaan saivat kaikki käyttää vapaan miehen tunnuksena ollutta pileus-lakkia - punainen väri on peräisin hyvin samanmallisesta fryygialaispäähineestä.<br /><br />Kristuksen syntymän ja samoihin aikoihin alkaneen <i>Dies Natalis Solis Invicti - </i>Voittamattoman Auringon Syntymän Päivän - juhlimisella 25.12.on varmasti yhteys, mutta on vaikea sanoa kumpi oli ensin. Joka tapauksessa varhainen kristinusko poimi elementtejä aikansa valtauskonnoista, Sol Invictuksen ja Mithran kulteista.<br /><br />Täällä pohjoisessa joulun kuului auringon ja hedelmällisyyden palvonnan ohella olennaisena osana esi-isien palvonta, viedäänhän haudoille edelleen kynttilöitä juuri jouluna. Jouluruoatkin jätettiin muinoin pöytään tarkoituksella: talon väen nukkuessa oli vainajien vuoro herkutella. Kenties tämä vainajakultti on vaikuttanut myös tonttujen ja joulun yhteyteen, ajateltiinhan näiden henkien usein olevan kuolleita ihmisiä.<br /><br />Entäs sitten se kuuluisa pukki?<br />Taustaltahan löytyy tietysti Myran piispa Nikolaus, merimiesten, lasten ja kauppamiesten suojelupyhimys. Nykyinen tukeva ja höllämielinen pukki ei ehkä täysin Nikolausta miellyttäisi, hän kun o<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6b/Julbock_%28Uppland%29.png"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 206px; height: 187px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6b/Julbock_%28Uppland%29.png" alt="" border="0" /></a>li myös kiivas kristinuskon eteenpäinviejä, jonka kerrotaan vastanneen yhden maailman seitsemästä ihmeestä, Efesoksen Artemiin temppelin, tuhoamisesta.<br />Kaukana suomalainen Joulupukki on myös vanhasta suomalaisesta Nuuttipukista. Nuuttipukit olivat usein nuoria miehiä, jotka joulun jälkeen muuntautuivat pukeiksi laittamalla päähänsä sarvet, pukemalla naamion ja kietaisemalla ylleen väärinpäin olevan turkin.<br />Nämä hedelmällisyyshahmot kiertelivät kerjäämässä talosta toiseen nuutinpäivänä, olivat todennäköisesti tukevassa humalassa ja saattoivat pelotella lapsia. Samaa juurta ovat kekrin jälkeen kiertäneet kekripukit, ja traditiot kuuluvatkin yhteen: joulu ja uusivuosi ovat sulauttaneet itseensä monia aiemmin kekriin kuuluneita tapoja.<br /><br />Punaisen ja hyväntuulisen möhömahan Suomi sai Amerikasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Amerikassa Joulupukki syntyi monien jouluperinteiden, kuten Nikolauksen saksalaisesta Christkind-perinteestä kehittyneen Kriss Kringlen yhteensulautumana.<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/ba/Adorazione_del_Bambino_-_Beato_Angelico.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 237px; height: 280px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/ba/Adorazione_del_Bambino_-_Beato_Angelico.jpg" alt="" border="0" /></a> Toisin kuin usein jaksetaan muistuttaa, ei punainen nuttu kuitenkaan ollut pelkästään Coca-Colan aikaansaannosta: 1885 kirjapainaja Louis Prang julkaisi ensimmäiset postikorttikuvat punapukuisesta pukista.<br /><br />Kun siis mutustamme joulukinkkua tai -tofua ja muita suomalais-eurooppalais-amerikkalaisia juhlaruokia voimme vaikka ihailla elämänpuumyyttiin kytkeytyvää kuusta ja antaa pukille perinteisen jouluryypyn. Samalla voimme yrittää löytää lapsen sisältämme; "mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi joulu tulee," kuten Tove Jansson sanoi. Eiköhän joulussa kuitenkin kaikkina aikoina ole ollut keskeisellä sijalla ilonpito muiden kanssa ja riemu siitä että pimeys on voitettu: niin elämä kuin vuodenkiertokin jatkuvat taas ainakin yhden vuoden eteenpäin. Tarvitseeko sitä kauemmas kurotellakaan?<br /><br />Io Saturnalia!Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-30240215858186834862009-12-06T12:14:00.000-08:002010-02-02T03:03:35.634-08:00Viisaat kalamiehet"<span style="font-style: italic;">Me olemme kuin kalastajia, joiden kohtalo on purjehtia olemassaolon valtamerta ja kalastaa sen syvyyksistä tietoa. Voimme kokeilla erilaisia vieheitä, muuttaa verkon silmäkokoa ja paikantaa kalaparvia kaikuluotaimella. Jotakin jää kuitenkin aina uupumaan. Jotkut merenelävät vain eivät käy pyydykseen. Siksi viisaat kalamiehet osoittavat kunnioitusta merelle. He tietävät sen olevan enemmän kuin nuottansa sisältö.</span>"<br />Näin kirjoittaa nimimerkki Lager nakokulma.net:in <a href="http://nakokulma.net/index.php?topic=3749.msg79334#msg79334">keskustelufoorumilla</a>.<br /><br />En voi olla enempää samaa mieltä. Olemassaolo on kaikkia maailman meriä pohjattomampi ja ihmeellisempi, eikä meillä ole toivoa ymmärtää sen syitä ja tarkoituksia. Kunnioitus on, mitä meille ihmisparoille jää.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-31439097422952580072009-11-24T04:28:00.001-08:002010-02-02T02:27:34.760-08:00Suudellaan"Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista" lauloi Gösta Sundqvist aikanaan. Näitä suudelmia voikin sitten olla monenlaisia lempeästä iltasuukosta kiihkeään kielisuudelmaan tai kavaltavaan juudaksensuudelmaan. Pääasiassa suudelman antaminen on erittäin positiivinen, äärimmäisen henkilökohtaista läheisyyttä ilmaiseva teko. Ja onhan pussailu pääsääntöisesti ihmisten mielestä kivaa.<br /><br />Jos pureudutaan suutelemiseen kylmän kielitieteellisesti, on kyseinen verbi suomen sanastossa kovin nuori. Lönnrot johti siitä substantiivin "suudelma" vasta vuonna 1836. Mutta miksi juuri kansalliseepoksemme isä?<br />Koska Suomesta piti rakentaa kulttuurimaa ja ulkomaisessa kaunokirjallisuudessa vilisi ennestään tuntemattomia sanoja; olihan myös tärkeää osata antaa kohteliaita käsi- ja poskisuudelmia.<br /><br />Suudeltu on kuitenkin maailman sivu, ja vanhempaakin etymologiaa rakas äidinkielemme tuntee: Mikael Agricola käytti Raamatunkäännöksessään termiä "antaa suuta", mutta on mahdollista, että hän keksi ilmaisun itse. Ilmeisesti vanhakantaisempi "antaa muisku" ei oikein kuvannut Juudaksen suudelman luonnetta, vaikka kuvaakin hyvin rakkaudenosoituksesta syntyvää ääntä. Kansanrunoudesta löytyy myös ilmaisu "suikata suuta".<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/8/8f/Rodin_the_kiss.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 232px; height: 343px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/8/8f/Rodin_the_kiss.jpg" alt="" border="0" /></a><br />Mielenkiintoista taas on, että vaikka suuteluun suhtaudutaan myönteisesti ei sitä kohtuuttoman vapaamielisessä Suomessakaan sovi harjoittaa missä vain. Tämän paljasti <a href="http://www.city.fi/artikkeli/Pusuetiketti/2707/">city</a>-lehden tutkimus, johon vastanneista 98% mielestä kotibileissä saa kumppaniaan suukotella, mutta vain 23% mielestä tämä on hyväksyttävää lasten vanhempainillassa. Bussissa pussailun sen sijaan sallisi kyselyn mukaan 77%.<br />On siis ilmeisen suuri väli sillä, missä kontekstissa ja tilassa suutelu tapahtuu. Kaikkein sallittavinta suutelu vaikuttaisi olevan kahdenkeskisissä tilanteissa, kun ketään muuta ei ole näkemässä. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä onhan suudelma rakkaudenosoituksena erittäin voimakkaasti vain kahden ihmisen välinen, julkisessa tilanteessa kovin antaumuksellinen suutelu saa ulkopuoliset hämmentymään. Etenkin körmyniskaisen suomalaisen on vaikea keksiä minne katseensa ohjaisi.<br />Suudelma on myös kulttuurintutkijoiden rakastama esimerkki siitä, miten jokin asia koetaan saastaiseksi vain kun se on väärässä paikassa. Harvaa tuskin kuvottaa ajatus syljen sekoittumisesta oman kullan kanssa suuteloidessa, mutta ajatus siitä että ventovieras sylkäisee suulle on jo aika monesta epämiellyttävä.<br /><br />Kaikki eivät kuitenkaan suutele. Tiede-lehden mukaan 10% maailman ihmisistä (n.650 000 000) ei milloinkaan kosketa toista ihmistä leipälävellään. Yksi syy näin suureen määrään on suutelemisen kulttuurisidonnaisuus: kaikissa yhteisöissä ei perinteisesti ole suukoteltu. Inuitien ja maorien nenänhierominen ovat tuttuja esimerkkejä suudelmankorvikkeista. Pusuttelu onkin yksi niistä eurooppalaisen hapatuksen muodoista jotka maailmalle ovat levinneet. Tiedä sitten onko se paha asia.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-23483390046533662702009-11-23T12:36:00.000-08:002010-02-02T03:03:47.545-08:00Sanoja märehdittäväksiKevennetäänpä vähän. Koska viimeisimmät kirjoitukseni ovat olleet niin pitkiä esseitä vaikeista aiheista niin seuraavaksi lainaan lyhyesti itseäni viisaampia ihmisiä aiheesta elämä. Erään mäkihyppääjän lausahdukset jätän kertomatta.<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Pahat ihmiset elävät syödäkseen ja juodakseen, kun taas hyvät ihmiset syövät ja juovat elääkseen.</span>" - Sokrates<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Vanhuus ei ole niin paha asia kun ajattelee vaihtoehtoja.</span>" - näyttelijä Maurice Chevalier<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Erehtyyhän lehemäki vaikka on nelijällä jalalla.</span>" - Sananparsi Nivalan seudulta<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Parasta tulevaisuudessa on, että se tulee päivä kerrallaan.</span>" - Abraham Lincoln ennen erästä pahamaineista teatteripäivää<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Life is a tale, told by an idiot, full of sound and fury, signifying nothing.</span>" - William Shakespeare, Macbeth<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Parempi elää päivä leijonana kuin vuosisata lampaana.</span>" - Italialainen sanonta<br /><br />"<span style="font-style: italic;">Elämä on kuolemattomuutemme lapsuusaika.</span>" - Goethe<br /><br />Ja tietysti klassikko Mestari Konfulta:<br />"<span style="font-style: italic;">Elämä on hyvin yksinkertaista, me vain tuppaamme tekemään siitä vaikeaa.</span>"Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-81785787115614704512009-11-23T07:09:00.000-08:002010-02-02T02:28:06.839-08:00Tempus fugit<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/45/MontreGousset001.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 221px; height: 192px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/45/MontreGousset001.jpg" alt="" border="0" /></a>Aika rientää, sanotaan.<br />Aku Ankka matkustaa aikakoneella ajassa eteen- ja taaksepäin, mutta monille meistä taviksista tunne siitä että aikaa on liian vähän tai että se ei lainkaan etene on turhankin tuttu.<br /><br />Sen sijaan kun meiltä kysytään, käy meille helposti kuten kirkkoisä Augustinukselle aikanaan: "Jos <em>minulta</em> ei <em>kysytä</em>, mitä <em>aika</em> on, niin tiedän sen. Mutta jos <em>minulta kysytään</em>, niin en tiedä."<br /><br />Periaatteessa aika on yksi ihmisen tavoista jaksottaa maailmaansa. Oleelliseksi ajanlasku tuli viimeistään maanviljelykseen siirtymisen yhteydessä, koska oli kriittisen tärkeää tietää milloin oli oikea aika kylvää ja korjata sato.<br />Alun alkujaan ajanlasku perustuikin luonnollisesti toistuviin ilmiöihin, erityisesti kuun ja auringon liikkeisiin. Taivaalle tiirailu onkin aina kiehtonut ihmisiä, joten senkaltaisten havaintojen että kuun vaiheet kestävät kukin viikon tai että 365 päivän kierron jälkeen aurinko nousee samasta kohdasta eivät varsinaisesti yllätä, mutta ne ovat vaatineet suunnatonta kärsivällisyyttä.<br /><br />Nykyään tarkimmat aikaa babylonialaisittain kuudenkymmenen sekunnin minuutteina ja kuudenkymmenen minuutin tunteina laskevat kellot eivät kuitenkaan tiiraile aurinkoa vaan perustuvat atomeiden liikkeiseen. Ajanlaskennan perusteet ovat kuitenkin pysyneet samana.<br /><br />Koska aikaa kyetään näin tarkasti mittaamaan seuraa looginen ajatus että sen täytyy olla olemassa. Mutta sitten seuraa suuri mysteeri: millä tavalla aika, joka ei ilmene kuin viisarien liikkeenä ja aineen jatkuvana muutoksena oikeasti eksistoi?<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/CMB_Timeline75.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 477px; height: 342px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/CMB_Timeline75.jpg" alt="" border="0" /></a><span style="font-size:85%;">Tietynlaista aikaa: maailmankaikkeuden kehitys lineaarisesti nähtynä. Kuva WMAPn lehdistöjulkaisu</span><br /><br />Klassinen fysiikka näki ajan absoluuttisena, se oli kaikkialla sama. Näin ajateltiin kunnes Albert Einstein suhteellisuusteoriansa myötä päätteli ajan olevan suhteellista kaiken muun mukana. Toisin sanoen mitä nopeammin kappale liikkuu, sitä hitaammin aika sen kohdalla kulkee.<br />Tästä voimme päätellä että meidän kannattaa juosta koko elämämme, mutta vielä mielenkiintoisempaa on teorian ajalle antama määrittely:<br />Aika on kyllä todellisuuden osa, mutta sitä voi havainnoida vain osana neljättä, ajan, ulottuvuutta. Aika on tapahtumien välistä etäisyyttä tällä akselilla ja niiden havainnointi on riippuvaista havainnoitsijan suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden. Ja näin yksinkertaista asiaa rannekellomme mittaa!<br /><br />Mutta eipä unohdeta ajan vastustajia. Monet ovat kautta aikain olleet sitä mieltä että aika vain <span style="font-style: italic;">ilmenee</span> meille, se on ihmisen tapa havainnoida maailmaa. Esimerkiksi kreikkalainen luonnofilosofi Parmenides esitti ajan olevan harhaa yhdessä liikkeen ja muutoksen kanssa. Samoilla linjoilla on buddhalainen filosofia ja mm. valistusajan filosofi Immanuel Kant, jonka mielestä aika on yksi ihmisen oleellisista keinoista havainnoida todellista, <span style="font-style: italic;">noumenaalista </span>maailmaa. Sitä, onko aika todella osa havainnoimaamme todellisuutta emme voi tietää.<br /><br />Olemme kovin tottuneet lineaariseen aikakäsitykseemme, mutta se ei suinkaan ole ainoa jonka ihmiskunta on kehittänyt. Idässä päin syklinen aika on ollut suositumpaa: ajalle ei ole määritettävissä alkua eikä loppua. Tämä ajattelutapa koskee kaikkea olevaa pienimmistä olioista<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e9/Seoul-Gyeongbokgung-Sundial-02.jpg/800px-Seoul-Gyeongbokgung-Sundial-02.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 221px; height: 165px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e9/Seoul-Gyeongbokgung-Sundial-02.jpg/800px-Seoul-Gyeongbokgung-Sundial-02.jpg" alt="" border="0" /></a> koko universumiin.<br />Tämä johtaa helposti tiettyyn uskonnolliseen ajatteluun mutta periaatteessahan aika on uskon asia. Se on maailman suurimpia mysteerejä ja eipä ole ihme että uskonnoilla on siitä sanansa sanottavana. Esimerkiksi juutalaisuudessa aika on perinteisesti ajateltu ennaltamäärättyjen asioiden tapahtumaketjuna. "Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla," sanoo Saarnaajakin.<br /><br />Mutta palataksemme neljänteen aikaulottuvuuteen, on hauska leikitellä ajatuksella siitä, miten tuon ulottuvuuden havaitseva olento näkisi maailman. Miten toimisit, jos havaitsisit kaikki maailman hetket yhtä aikaa? Ei ihme että jotkut sanovat Jumalan asustavan kyseisessä ulottuvuudessa. Samassa mielessä monissa kulttuureissa ajateltu jumalten kuolevaisten ajasta poikkeava aika näyttäisi realisoituvan aika-avaruuden neljännellä akselilla.<br />Toisaalta, jos kaikki maailman hetket ovat olemassa jossakin aikahorisontilla herää uusia kysymyksiä siitä, mitä tämä tarkoittaa yksilön olemassaolon ja aikamatkustuksen mahdollisuuden kannalta.<br /><br />Seuraavaksi ehdotan että luette ajanvietteeksi Stephen Hawkingin Ajan lyhyen historian, minkä jälkeen voitte rauhassa rentoutua katsellen kuinka aika kulkee ohitsenne.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-7727740128249558522009-11-23T05:48:00.000-08:002010-01-13T06:19:42.845-08:00Kuolema<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/ae/StillLifeWithASkull.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 293px; height: 216px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/ae/StillLifeWithASkull.jpg" alt="" border="0" /></a>Koska nyt on puhuttu jo reilu vuosi elämästä on katse hyvä kääntää välillä aivan toiseen suuntaan. Vai onko kuolema sittenkin vain erittäin tärkeä osa elämää? Puhummeko tai vaikenemmeko yhdestä vaiheesta olomuotojen välissä vai yksilön olemisen ehdottomasta lopusta?<br /><br />Vastausta etsiessä on hyvä lähteä aivan alusta ja määritellä kuolema. <span style="font-style: italic;">Wikipedia</span>n (älkää kivittäkö maallikkosanakirjan käyttäjää) määritelmän mukaan kuolema on "on täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen eläimillä, kasveilla ja muilla eliöillä. Toisin sanoen biologinen elämä loppuu kuolemaan."<br /><br />Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuus on tästä kaukana. Onko esimerkiksi aivokuollut kuollut vai elävä? Entä miten monimutkainen elämänmuodon tulee olla että voisimme ajatella sen kuolevan? Harva meistä tuskin surisi yksinään uiskentelevan RNA-ketjun kuolemaa, mutta toisaalta sitä voi pitää elämän esimuotona, kykeneehän sekin kopioimaan informaatiota.<br />Kun ihminen kuolee tämän päättää lääkäri ammattitaidollaan. On todennäköistä, ettei vainaja enää elvy tärkeiden elinten lakattua toimimasta, mutta näitäkin erikoisia tapauksia on sattunut.<br /><br />Vaikka sydän ja aivot lakkaisivatkin toimimasta, pysyvät useat solut kuitenkin toimintakykyisinä vielä ilmeisen kuoleman jälkeenkin. Aivokuoleman kohdalla ruumiin normaaleja toimintoja voidaan pitää yllä vaikka aivotoiminta ja tietoisuus olisi pysyväti menetetty.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/24/Triumph_death_clusone.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 314px; height: 265px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/24/Triumph_death_clusone.jpg" alt="" border="0" /></a><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />Kuolema odottaa meistä jokaista, ja tietoutta tästä on pidetty yhtenä ihmisen ainutlaatuisena ominaisuutena. Oli näin tai ei, kuolema on aina ollut ihmisyhteisöissä läsnä.<br />Myöhäispaleoliittista kautta (45 000 - 10 000 vuotta sitten) edeltävältä ajalta ei ole näyttöä siitä, että vainajille olisi hautaamisen lisäksi suoritettu minkäänlaisia rituaaleja ja on todennäköistä, ettei kuolemanjälkeiseen elämään uskottu. Tämän jälkeen hautausrituaalit ovat muuttuneet mitä monimuotoisemmiksi samoin kuin käsitykset siitä, mitä persoonalle kuoleman jälkeen tapahtuu. "Kaikki mitä kuolemasta kuviteltavissa on on kuviteltu", kuten <strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><span style="font-style: italic;">The Concise Oxford Dicti</span></span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><span style="font-style: italic;">onary of World Religions</span> kertoo.<br /><br />Ehkä ihmiskunnan varhaisimpana aikana on todettu ruumiin hajoavan maahan ja hengityksen, elämän henkäyksen, katoavan tuuliin. Tämä ajatus yhtymisestä takaisin maailmaan on oikeastaan aika kaunis, ja monet vanhakantaiset uskomukset näyttäisivät heijastelevan sitä. Tällainen ajattelu myös kannustaisi tämänpuoleisen elämän arvostamisee</span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;">n itsessään.<br />Hyvin vanha näyttäisi toisaalta olevan myös usko tuonpuoleiseen, sillä jo myöhäispaleoliittisella kivikaudella asetettiin hautoihin esineitä ja ripoteltiin punamultaa, ehkä symboloimaan elämää.<br /><br />Kiinalainen oppinut Konfutse oli aikanaan sitä mieltä, että on turha pohtia kuolemanjälkeisyyttä kun elämässä itsessäänkin on kylliksi päänvaivaa.</span></span></strong><br /><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;">Onko koko kysymyksen pohtimisessa siis mieltä?</span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"> Emme yksinkertaisesti voi saada vastausta siitä, odottaako meitä kuolemamme jälkeen Tuonen musta virta ja lautturi, ikuinen olemattomuus, loputon uudestisyntymien ketju tai kenties Paratiisin ilot tai Helvetin kauhut. Eikö olisi järkevämpää keskittyä elämään tämä ainoa varma elämä hyvin sen sijaan että tekisimme siitäkin kärsimystä keskittymällä liikaa siihen, mistä emme voi tietää?<br /></span></span></strong><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d7/BD_Hunefer.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 585px; height: 239px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d7/BD_Hunefer.jpg" alt="" border="0" /></a><br /><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;">Sumerien tuhansia vuosia vanha Gilgamesh-eepos kertoo kuningas Gilgame</span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;">shista, joka kauhistuneena ystävänsä kuolemasta lähtee etsimään ikuista elämää. Valtaosa ihmisistä tekisi varmasti samoin jos sattuisi olemaan esiaikojen myyttinen sankari jolla on yhteyksiä jumaliin.<br />Gilgamesh näkee matkoillaan paljon mutta ehkä eniten kertoo vanha olutvaimo johon tämä törmää matkallaan Manalaan tapaamaan ikuisen elämän saanutta Utnapishtimia, Sumerien Nooaa. Vaimo lausuu hänelle näin (XI taulu):<br /><br /><span style="font-style: italic;">Gilgamesh, minnekä kuljet?</span><br /><span style="font-style: italic;">Et sinä löydä etsimääsi;</span></span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><br /><span style="font-style: italic;">kun jumalat loivat ihmiskunnan,</span><br /><span style="font-style: italic;">he säätivät kuoleman ihmisen kohtaloksi,</span></span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><br /><span style="font-style: italic;">ottivat elämän itseään varten.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">Gilgamesh, täytä vatsasi täyteen,</span><br /><span style="font-style: italic;">iloitse iltaisin, öin ja päivin.</span><br /><span style="font-style: italic;">Jokainen päiväsi olkoon juhla,</span><br /><span style="font-style: italic;">öin ja päivin tanssi ja leiki!</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">Olkoot vaatteesi vasta pestyt,</span><br /><span style="font-style: italic;">hiuksesi puhtaat, vartesi kylvetetty!</span><br /><span style="font-style: italic;">Katso lasta, jonka käsi on kädessäsi,</span><br /><span style="font-style: italic;">iloitkoon vaimo sinun sylissäsi!</span></span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><br /><span style="font-style: italic;">Tämä on ihmisen osa (……).<br /><br /></span><span style="font-size:85%;">(Käännös Jaakko Hämeen-Anttila)</span><br /><br />Voiko parempaa elämänohjetta tarjota?<br /><br /></span></span></strong><strong class="fwn"><span id="ctl00_ContentPlaceHolder1_TopSearchDoc1_ctl00_lblPublication"><span style="font-weight: normal;"><br />Sitten on vielä tietysti koko maailmankaikkeuden kohtalo. Kuten meillä, on silläkin alku ja kenties loppukin. Oman elementtinsä kuoleman ymmärtämiseen tuo ajan ongelma - joka on jo aivan oma tarinansa.<br /><br /></span></span></strong><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjp5-FZ03IeCqELFk9Tfsi9_D0p0C1lI82ny91ICzrCOWd5NxJlda_Fily_z5j3WwgqkJZ5hb_BI1tjatRRTeE0pdUzEEeTezpvGYBeFydxQInP21W9usNaxapWL-IpTdrPvTGZ3p2PVQpf/s1600/DSCF3603.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 200px; height: 150px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjp5-FZ03IeCqELFk9Tfsi9_D0p0C1lI82ny91ICzrCOWd5NxJlda_Fily_z5j3WwgqkJZ5hb_BI1tjatRRTeE0pdUzEEeTezpvGYBeFydxQInP21W9usNaxapWL-IpTdrPvTGZ3p2PVQpf/s200/DSCF3603.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5408138376795434034" border="0" /></a>Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-42544226732213672732009-11-03T10:43:00.000-08:002010-02-02T02:29:51.348-08:00Tuolla korpikuusen kannon alla...<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5b/Kyosai%2C_Yokai_image_2.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 216px; height: 289px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5b/Kyosai%2C_Yokai_image_2.jpg" alt="" border="0" /></a>Minnä kaikki taruolennot ovat menneet?<br />Vielä vuosisata sitten monet olivat nähneet tai vähintäänkin kuulleet tontun tai maahisen, mutta nykyään sellaista kertova ihminen leimataan vähä-älyiseksi.<br />Usein sanotaan että urbaanit legendat ja ufohavainnot ovat korvanneet entispäivän vetehiset, kööpelit ja peikot, mutta onko todella näin? Nykyfolklorekin saattaa olla katoavaa kansanperinnettä: uusia urbaaneja lengendoja leviää yhä harvemmin eikä vanhojakaan enää kerrata kaveriporukoissa kuten ennen. Tämä on hälyttävä merkki ammoisista ajoista kerrottujen nuotiotarinoiden jatkumon vaarantumisesta.<br /><br />Japanilainen sarjakuvataiteilija Mizuki Shigeru on sanonut taruolentojen (<span style="font-style: italic;">yōkai</span>) katoamisen johtuvan sähkövalosta, ja miksei? Nykyinen valaisemiskulttuurimme ei jätä nurkkiin sopivasti pimeyttä tontun tai kummituksen asustaa, toista se oli päreiden aikakautena.<br />Onko kulttuurimme sitten liian hygienisoitunutta kun etiäisten sijaan nurkissa naristelevat enää korkeintaan tuhoeläimet jotka nekin voi käden käänteessä hävittää? Maahisten ja muiden kannalta on tietysti surullista ettemme jaksa enää välittää niistä, mutta minkälaisen loven omaan maailmaamme tekee tarinoiden puute?<br /><br />Tietyssä mielessä internet on uusi nuotiopiiri jolla tarinat leviävät. Keskustelufoorumeilla joilla järki ei yleensä varsinaisesti kuki saattavat ihmiset uskaltaa nimettöminä kertoa yllättävän avoimesti henkilökohtaisia yliluonnollisia kokemuksiaan. Tässä vaiheessa skeptikot ja vapaa-ajattelijat kavahtavat varpailleen ja nyrpistävät nenäänsä, mutta omasta mielestäni on aivan se ja sama mikä totuuspohja näillä kertomuksilla on. Hyvä tarina on aina hyvä tarina, ja pieni ripaus mielikuvitusta yleensä tekee siitä vielä vähän paremman.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-87820989066981598862009-10-16T11:41:00.001-07:002010-02-02T02:30:26.719-08:00Hajamieliset<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/dc/Professor_Calculus.png"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 75px; height: 200px;" src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/dc/Professor_Calculus.png" alt="" border="0" /></a><br />Oletko koskaan tuskastuneena etsinyt avaimia, jotka ovatkin kädessäsi? Entä oletko koskaan ollut heittämäisilläsi ruokailuvälineitä jäteastiaan ruuantähteiden sijaan tai yrittänyt keittää kahvia ilman vettä? Jos olet, kuulut hajamielisiin.<br /><br />Hajamielisyys on ollut ihmisten seuralaisena kauan. Stereotypiä tiedemiehestä, joka on niin syvällä akateemisissa pohdinnoissaan, ettei kiinnittä tekemisiinsä huomiota ei sekään ole uusi: 500-luvulla eaa. eläneen kreikkalaisen luonnonfilosofi Thaleen kerrotaan kerran tiirailleen tähtitaivasta niin innokkaasti, että putosi kaivoon. Ei siis mitään uutta auringon - tai tähtitaivaan - alla.<br /><br />Hajamielisen professorin arkkityypin oikeuttavia hahmoja löytyy niin tosielämästä kuin fiktiostakin lukuisia. Thaleen lisäksi heihin lukeutuvat Sir Isaac Newton, Albert Einstein ja vaikkapa Tintin seikkailujen professori Tuhatkauno.<br /><span>Muun muassa </span><span style="font-style: italic;">Hajamielisen käsikirjassa</span><span> on </span>esitetty kiehtova kysymys siitä, tekeekö vuosien tutkimustyö professoreista hajamielisiä, vai saako jokin nimenomaan hajamieliset ihmiset hakeutumaan tieteentekoon.<br /><br />Hajamielisyys liitetään paitsi tiedemiehiin myös haaveilijoihin. Jos ihminen on aina pää pilvissä, jää arkipäivän havainnointi toisinaan retuperälle ja kadonnutta kirjaa saa etsiä kauan kunnes se löytyy jääkaapista. Itselläni ainakin on tapana käyttää jääkaappia vähän muunkin kuin ruuan säilyttämiseen.<br /><br />Monet hajamieliset sanovat elävänsä paljon oman päänsä sisällä, mikä ei ehkä tule lainkaan yllätyksenä näiden ihmisten edesottamuksia seuranneille. Hajamielisyyteen kuuluukin sisäisen maailman suunnaton rikkaus, mutta kaikille maailman eskapisteille voisi tehdä hyvää luoda diplomaattisuhteita todellisuuteenkin. Hedelmällisintä varmaankin olisi luova yhteistyö näiden kahden välillä, ja tämän monet arvostetutkin taiteilijat ovat onnistuneet saavuttamaan.<br /><br />Kömpelyyden tavoin myös hajamielisyys voi toisinaan olla vaarallista. Tyttöystävänsä syntymäpäivän unohtaminen on tietysti vaaratilanne sinänsä, mutta kun huomio liukkaalla säällä eksyy auton ratista universumin syvimpiin salaisuuksiin puhutaan jo todellisista riskeistä. (Pienemmässä mittakaavassahan tällainen "Highway hypnosis" lienee jokaiselle autoilijalle tuttu: pitkällä ajomatkalla saattaa ajaminen muuttua automaatioksi, johon jossakin vaiheessa havahtuu vailla muistikuvaa kaikista matkan vaiheista.)<br /><br />Hajamielisyyden hyviin puoliin lukeutuu tietysti sen viihdearvo. Kyllähän jälkeenpäin on hauska kavereiden kanssa kertailla, miten jännään paikkaan on onnistunut kirjaston kirjan kätkemään tai kuinka on onnistunut huuhtelemaan kännykkänsä pöntöstä alas. Ikäviä puolia taas on, että kirjastot perivät usein maksuja myöhästyneistä lainoista ja viemäriverkoston syövereihin kadonnutta puhelinta on vaikea saada takaisin. Yhteiskunta ei aina tunnu olevan rakentunut hajamielisiä ajatellen.Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-53026095647790515742009-10-06T09:33:00.000-07:002010-02-02T02:50:48.698-08:00Maailmanloppuja ja muinaisia ydinaseita<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://www.majuro.it/img/2012/nibiru/nibiru.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 326px; height: 344px;" src="http://www.majuro.it/img/2012/nibiru/nibiru.jpg" alt="" border="0" /></a><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />Blogini 325 päivän olemassaolon kunniaksi ajattelin kirjoittaa lähdekriittisyydestä.<br /><br />Internet on hieno asia, etenkin jos ajattalee tiedonvälityksen ja haun uskomatonta monipuolistumista sitten World Wide Webin käyttöönoton. Moni sen käyttäjä kuitenkin tuntuu unohtaneen sen tosiaisian, että (periaatteessa) kaikille avoimeen verkkoon voi <span style="font-style: italic;">kuka tahansa</span> kirjoittaa aivan <span style="font-style: italic;">mitä tahansa</span>. Usko painettuun sanaan on jäänyt elämään myös sähköisen sanan kohdalla.<br /><br />Internet suoltaa aika ajoin mitä kummallisempia <span style="font-style: italic;">meemejä</span> eli hieman geenien tapaan leviäviä kulttuuri-ilmiöitä joista joillekin ei voi kuin nauraa. Miten kukaan olisi niin typerä, että<br />uskoisi kissoja voitavan kasvattaa lasipurkissa? Tai että USA:n eteläisissä osavaltioissa todella liikkuisi joukko Kiinan kansantasavallan hallitukselle työskenteleviä mustalaisnaisia, jotka ryöväisivät huumatuilta miehiltä näiden kivekset Kiinan mustille markkinoille?<br /><br />Silti monet uskovat.<br /><br />Jos ei ole varovainen, netin informaatioryöpyn kritiikitön vastaanottaja uskoo pian, että miljoonia vuosia sitten maassa eli suuria sivilisaatioita jotka onnistuivat tuhoamaan toisensa ydinsodassa, että muinaiset egyptiläiset valmistivat hehkulamppuja, että maailmanloppu tulee vuonna 2012 "kuten mayat ennustivat" piilossa pysytelleen Nibiru-planeetan suistaessa meidät kurssiltamme tai että Jumala haluaa tuhota Suomen homopresidentteineen.<br /><br />On aina yllättävää huomata, miten vastaanottavaisia me ihmiset olemme tällaisille "faktoille". Jos asialle onnistutaan antamaan looginen selitys, meidän on helppo niellä se. Esimerkiksi hämmästyttävän moni tuttavani on pitänyt täytenä totena väitettä, että "Mustana Raamattuna" tai 6. ja 7. Mooseksen kirjana tunnettu okkultistinen teos todella on alkujaan ollut osa Raamatun kaanonia, josta se keskiajalla on kirkkoisien toimesta poistettu sen sisältäessä liikaa yleisistä uskonkappaleista poikkeavia oppeja.<br />Kummallista sinänsä, että kyseisen Mustan Raamatun kaksi kirjaa ilmestyivät ensimmäisen kerran ihmisten tietoisuuteen vuonna 1849, eikä edes Qumranin kääröissä, jotka ovat <a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://kirjaparoni.pp.fi/gr/musta_raamattu_pages2.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 199px; height: 147px;" src="http://kirjaparoni.pp.fi/gr/musta_raamattu_pages2.jpg" alt="" border="0" /></a>vanhimmat säilyneet raamatulliset tekstit, ole mitään näihin viittaavaakaan. Varhaisimmat vuoden 1849 version lähteet on tosin onnistuttu ajoittamaan 1700-luvun Saksaan. Musta Raamattu koostuu loitsuista ja taikamerkeistä, jotka on piirretty valkoisella mustalle pohjalle, mikä näin ollen sotii koko "muun" Raamatun rakennetta vastaan. Se on oletettavasti itsensä Mooseksen kirjoittama, mutta kumma kyllä iso osa sen raamatullisista ilmauksista juontuu Uudesta testamentista. Ehkä Mooses oli aikaansa edellä?<br /><br />Internetin sisällöstä on usein aivan mahdotonta tietää, kuinka suuri osa siitä on totta. Monet nettikirjoittelijat ovat myöntäneet keksineensä omaa elämäänsäkin koskevia tarinoita, mutta toisaalta emme voi tietää pitääkö tämäkään paikkaansa. Toisin kuin tieteellisesti kumottavissa olevien väitteiden kohdalla, on subjektiivisia kertomuksia vastaan vaikea esittää argumentteja etenkin, kun väitteet yleensä kirjoitetaan anonyymisti. Tämän jälkeen alkaa miettiä, mitä oikeastaan voimme tietää - onhan aina se salaliittoteorian mentävä mahdollisuus, että meitä todella vedetään nenästä.<br /><br />Vaan mistäs minä tiedän. Ehkä historiantutkimuksen takana on joku kieroutunut järjestö joka tarkoituksellisesti johtaa koko ihmiskuntaa harhaan. Ehkä maapallo onkin 6000 vuotta vanha ja vuonna 2012 parhaiten nauraa se suunnaton joukko ihmisiä, joka pitkään tiesi tuhon olevan tulossa.<br /><br />Käytin tämän kirjoituksen tietolähteenä internettiä - täysin kritiikittömästi.<br /><br /><span style="font-size:78%;">Allekirjoittanut on Baijerin Illuminatin ja FBI:n yhteistyöllä aivopesty tuottamaan blogin lukijoille harhaanjohtavaa aineistoa.</span>Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-89217270426411963582009-10-04T15:02:00.001-07:002010-02-02T02:50:10.874-08:00KömpelötHeille elämä on jatkuvaa seikkailua. Vaara vaanii heitä kaikkialla minne he menevätkin, ja heidän on jatkuvasti ennakoitava liikkeitä, joilla maailma yrittää heidät selättää.<br />He ovat kömpelöitä.<br /><br />Myönnän kuuluvani niiden ihmisten ryhmään joille jokainen huonekalu on mahdollinen vihollinen ja joilla on tapana kompastua kynnykseen aina kun siihen on tilaisuus. (Suosittelen muita kömpelöitä välttämään siperialaisia jurttia tai japanilaisia pyhättöjä, missä kynnykselle astuminen - saati sen päälle kaatuminen - saa isännät pahalle päälle.)<br />Jatkuvaa onnettomuusalttiutta ja oman kehon hallitsemattomuutta voi toki selittää monella seikalla, kuten murrosiän nopeassa kasvussa jälkeenjääneellä motoriikalla, mutta omaan fysiikkaan liittyvää ilmiötä kiinnostavampaa kömpelyys on kulttuurisesti tarkasteltuna.<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1pe4XbKFb0l5ObFLS7Rm9od6BoUyGIaU2qBGmlj93obPO4wZWgRqR3a9zXXfZqeAPZSI2pmpdWCe52RUNd6AXTSKkZ8d_XcRQDnaEijwxySyq6uLJJmv-j2U7Uydu_TJKA7zNvP6EUpvv/s1600-h/ups.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 107px; height: 107px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1pe4XbKFb0l5ObFLS7Rm9od6BoUyGIaU2qBGmlj93obPO4wZWgRqR3a9zXXfZqeAPZSI2pmpdWCe52RUNd6AXTSKkZ8d_XcRQDnaEijwxySyq6uLJJmv-j2U7Uydu_TJKA7zNvP6EUpvv/s200/ups.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5389165381951949250" border="0" /></a>Kömpelöitä ihmisiä kohdellaan yleensä lempeästi; heitä pidetään lupsakoina ja heidän edesottamuksistaan koetaan myötätuntoa.<br />Toisaalta kulttuurimme ihailee atleetteja ja kehonsa hallitsevia sirkustaiteilijoita, kömpelyys on negatiivista ja jopa vaarallista. On totta, että harjoittelulla omaa ruumista ja ympäristöään on mahdollista oppia hallitsemaan, mutta jääkö kömpelyys ominaisuuksien välisessä kilpailussa jalkoihin epäsosiaalisuuden lailla?<br /><br />Nuorten ja lasten maailmassa asenne on selvä: kömpelöt ovat toissijaisia, mikä usein johtaa kiusaamiseen - etenkin silloin kun kömpelö henkilö ruumiinrakenteeltaan ei mahdu keskiverron mittoihin. Alakoulun ensimmäisillä luokilla kovat urheilukundit voivat saavuttaa jopa jonkinnäköisen diktatuurin kömpelöiden lajitoveriensa suhteen.<br /><br />Voiko kömpelyys silti olla myös positiivista? Monet kansat ja uskonnot tuntevat erilaisia veijarijumalia, jotka voivat olla hyvinkin ärsyttäviä, irvokkaita, epäsovinnaisia - ja kömpelöitä. Näillä jumalilla on kuitenkin aina paikkansa yhteisössä: he osoittavat huumorin merkityksen ja asioiden oikeat suhteet niin ihmisille kuin jumalillekin. He voivat olla myös voimakkaita suojelijoita, jotka torjuvat maailman ja elämän vaaratilanteet. Veijarijumalat ovat elämäniloisia tämän maailman ja hetken olentoja, jotka eivät huomisesta piittaa.<br /><br />Ehkä kömpelöissä ihmisissä piilee samanlaista voimaa. Ehkä oman kömpelyytensä kautta he näkevät maailmassa asioita, joita muut eivät huomaa. Sanoohan Kungfutsekin, että "kunniakkainta ei ole olla kaatumatta, vaan nousta aina kaaduttuaan". Kömpelöt ihmiset voivat todistaa tästä, sillä eihän elämästä tulisi mitään, jos ensimmäisen kynnyksen jälkeen luopuisi leikistä.<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://www.dietsinreview.com/diet_column/wp-content/uploads/2008/08/clumsy.jpg"><br /></a>Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7036007769870481861.post-42348831354474729372009-09-14T14:02:00.000-07:002010-02-02T03:03:09.291-08:00Pimeys<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaAvyMfzRX5mnwSVUEos6TNnO6y25CjZD4yeWemhEUlfwGrWVrg5fUXpdaZEPLMMBrxDA3v-LwboECOxQxQqxWn-VVRCG_kIYSaKKcOpphyLqs8YI6lRewcKA-d7v816TK6tvKSLoD5jpP/s1600/groke.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 164px; height: 128px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaAvyMfzRX5mnwSVUEos6TNnO6y25CjZD4yeWemhEUlfwGrWVrg5fUXpdaZEPLMMBrxDA3v-LwboECOxQxQqxWn-VVRCG_kIYSaKKcOpphyLqs8YI6lRewcKA-d7v816TK6tvKSLoD5jpP/s1600/groke.jpg" alt="" border="0" /></a><span style="color: rgb(204, 204, 204);">Hämy, hämärä, pimeä, synkkyys, mustuus. Joka yö koittaa se hetki, kun taivaansini vaihtuu illanhämärään ja lopulta sysipimeään. Mikä pimeässä, valon puutteessa, on erikoista? <br /><br />Pimeys syöpyy ja sulautuu alitajuntaan.</span> <p style="margin-bottom: 0cm; font-style: normal;">Ajattelepa istuvasi yksin keskellä pimeää metsää leirinuotiolla. Mitä on ympärilläsi? Et osaa sanoa, onko pimeys loputon, vai päättyykö koko maailma muutaman askelenmitan päähän nuotion kajosta – sinne, minne näkö ei enää yllä. Aistisi herkistyvät, yö käy yhä todemmaksi. Jokainen ääni, jokainen rapsahdus ja linnunhuuto saa varuilleen. Pimeä voi kiinnostaa, mutta harvoin tekee mieli poistua nuotion turvallisesta hehkusta. Missä päättyy nuotion valo, siinä päättyy tuttu ja turvallinen. Siitä alkaa mielikuvituksen ja hämärän liitto.</p> <p style="margin-bottom: 0cm; font-style: normal;">Rationaalisuus karisee ja alkukantaisempi minä ottaa yön edessä vallan. Kaikki hirviöt ja painajaiset mitä mielemme luo vaanivat juuri siinä, aivan lähellämme, siinä missä valo päättyy ja loputon pimeys alkaa. Juuri siinä, mihin emme tohdi katsoa pelätessämme, että kuvitelmat äkisti muuttuvat tosiksi. Pimeys hälventää todellisuuden.<br /></p> <p style="margin-bottom: 0cm; font-style: normal;">Emme ehkä osaa määritellä itsellemmekään mitä pimeässä pelkäämme. Kaikki vieras on outoa ja sysimusta yö voi muuttaa tutunkin paikan oudoksi, vaaralliseksi. Kun antaa pimeässä pelon hiipiä mieleensä, vyöryvät päälle saman tien kaikki ikävät asiat, lapsuuden kummitusjutut ja uutisten synkät otsikot. Ei tarvitse kuin hetken lietsoakseen itsensä pakokauhun partaalle. Kauhu ja pimeys kuuluvat yhteen, koska pimeässä annamme piilevän pelkomme kasvaa möröksi.</p> <p style="margin-bottom: 0cm; font-style: normal;">Pimeys luo myös loputtoman mahdollisuuuksien meren. Kun hahmot sulautuvat osaksi yhtä ja samaa hämärää havahdumme mahdollisuuteen, että tuo nimenomainen hämärä voi myös muotoutua miksi hahmoksi tahansa.<br /></p> <p style="margin-bottom: 0cm; font-style: normal;">Pimeänpelko voi ajaa hulluuden partaalle mitä kirkasjärkisimmän ihmisen ja jälkikäteen voi vain ihmetellä, miten typerä oli antaessaan mielikuvitukselle siivet. Toisaalta on tavattoman surullista käyttää noita siipiä vain synnyttämään kauhua, sillä pimeä ei ehkä ole kovin kaukana luovuudesta. Jokaiselle taiteilijasielulle voisi tehdä hyvää joskus seisoa keskellä synkeintä yötä ja ottaa vastaan se, mitä rajoittamaton mieli tohtii varjoista loihtia. Tietenkään ei ole väärin valita pimeässä harhailun sijaan nuotiotulta, joka mieluiten palaa turvallisesti kotitakassa pimeydeltä suojaavien paksujen seinien sisällä. Siellä voi pelolle ja pimeälle jo nauraakin.</p>Ilari Aaltohttp://www.blogger.com/profile/14505953049121598652noreply@blogger.com1