Se on ensimmäinen adjektiivi joka pulpahtaa mieleen eilen katsomastani elokuvasta Avatar.
Yritin elokuvateatterin pimeydessä 3D-lasit nenälläni sulkea mielestäni pois kaikki ennakko-odotukset mitä minulla kaikkien aikojen tuottavimmasta rainasta oli. Toiselle planeetalle ympätystä hollywoodjuonestaan huolimatta Avatar onnistui säväyttämään allekirjoittanutta, jos ei juonensa syvyydellä, niin ainakin kauneudellaan. Ainakin ohjaaja James Cameronilla oli viesti annettavana: maailmasta kannattaa huolehtia.
Kulttuurien ja arvojen törmätessä tulee rumaa jälkeä etenkin jos osapuolina ovat luonnon kanssa tasapainoisesti elävä rauhanomainen joukkio ja teknisesti ylivoimainen rahanhimoinen ihmisryhmä. Sinihipiäisen Na'vi-kansan suhdetta maailmaan käy kateeksi, eikä elokuva herätä suurta ylpeyttä omasta (joskin suorastaan stereotyyppisen ahneesta) ihmisrodusta. Enempää en paljasta etten pilaa kenenkään elokuvakokemusta.
Tähän väliin minun on tunnustettava olevani Jaakko Hämeen-Anttila-fani. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin käännökset niin Gilgamesh-eepoksesta kuin keskiaikaisista islamilaisista runoista ovat todellista herkkua. Tällä hetkellä kuluu käsissäni runoilija Omar Khaijamin elämäkerta, ja Avatarin katsottuani eräs runo nousi silmiini:
"Me olemme onnen lähde ja murheen kaivos,oikeuden pääoma ja vääryyden olemus.
Me olemme alhaisia, ylhäisiä, täydellisiä, kurjia,
ruosteen raiskaama peili ja Jamshidin taikamalja."
Peili oli Khaijamin (k.1131) Persiassa ihmisen symboli: ihminen heijastaa epätäydellisesti Jumalaa. Jamshidin malja taas paljasti mitä maailmassa tapahtuu.
Nelisäe muistuttaa meitä siitä, että ihmisillä on monia puolia. Emme ehkä heijasta Allahin tahtoa täydellisesti, mutta ehkä jokainen omalla tavallamme. Niin sitä vain haluaisi uskoa ihmisyydestä olevan muuhunkin kuin alistamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti