Istun oriveteläisessä ravintolassa uskonnonkirja auki edessäni ja kädessäni kupillinen valkoista teetä. Päivän tapahtumat pyörivät lakkaamatta päässäni.
Kaoottinen sotarintama, jossa miehet haarniskoissa taistelevat minkä ehtivät.
Uudet ihmiset ja talvinen maa,
oikean kilpi-miekka-tyylin opettelu samurai Miyamoto Musashin opetukset oikeasta strategian tiestä pauhaten mielessä.
Olin aamulla tullut Orivedelle ottamaan osaa bofferointitreenileirille, jolta odotin - niin, en oikeastaan osaa sanoa mitä. Kenties hyvää yhteishenkeä ja adrenaliinipurkausta, tai miekkailutaitojen kehittämistä ja uusien taktiikoiden opiskelua? Joka tapauksessa löysin moninkertaisesti sen mitä lähdin hakemaan.
Hörppiessäni teetäni paikallisessa baarissa ajatukseni harhailivat muinaissuomalaisesta uskosta ja kirkkohistoriasta lukuisiin saamiini iskuihin hopeisella ilmastointiteipillä päällystetyistä pehmustetuista aseista ja monen tunnin hikoiluun topattu gambeson-kangaspanssari ja kypärä suojanani. Mutta mitä muuta minulle jäi käteen kuin hikiset varusteet ja rasittuneet lihakset - nenäverenvuotoa unohtamatta?
Kumosin vielä loput teeni, nousin ja kasasin tavarani. Asetin kirjan laukkuuni ja tartuin miekkaani ja kilpeeni. Eräs paikallinen maistissa ollut henkilö oli aiemmin yrittänyt viritellä keskustelua, mutta olin lähinnä yrittänyt jättää hänet vähälle huomiolle. Nyt herätin kuitenkin erään paikallisen naisen huomion, joka alkoi kysellä varusteistani. Hän oli innostunut ja kiinnostunut, osasi liittää ne liveroolipelaamiseen ja kummasteli, että sellaista on liikkeellä Orivedelläkin. Olin positiivisen yllättynyt hyvästä vastaanotosta, sillä mikäli tästä harrastuksesta jotakin julkisesti tiedetään, sitä oudoksutaan ja pidetään jotenkin omituisen väen touhuna tai saatanan uusimpana ilmenemismuotona maailmassa. Viimeiseksi bofferointi nyt halutaan nähdä urheilulajina, voiko toisia pehmeällä muoviaseella lyövä ihminen olla ihan täysissä hengen voimissa?
Junassa sitten sainkin kuulla jo perinteisempää ah-niin-hauskaa kommentointia siitä, miten olen hyvin varustautunut matkustamaan. Mutta toisaalta, mistäs sitä tietää milloin on kiitollinen että sattui kantamaan mukanaan haarniskointia? Miksi vanhat taistelutaidot olisivat menettäneet merkityksensä modernissa maailmassa, jossa sodankäynti on siirtynyt rehellisestä mies-miestä vastaan kamppailusta ideologioiden ja supervaltojen intressien yhteentörmäykseksi?
Ja kenties kuitenkin on parempi antaa nykysukupolven purkaa agressionsa perinteisessä rivitaistossa taistelemalla vastustajia vastaan perinteisin asein - olkoonkin sitten että muovisin -kuin kenties antaa tämän piilevän turhautumisen purkautua muulla tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti